Tulkinta 28.10.2013 – 1/2013

Finanssivalvonnan tulkinta tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavan erän käytöstä eläkekassan selvitystilassa

FIVA 1/01.02/2013

Finanssivalvonta on antanut selvitystilassa olevien Yrittäjien eläkekassa Oman ja Liikennepalvelualojen eläkekassa Viabekin pyynnöstä 15.10.2013 tulkintansa lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten vanhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskevien säännösten väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (853/2008) (jäljempänä määräaikaislaki) 3 §:n mukaisen tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavan erän käytöstä eläkekassan selvitystilassa.

Tulkinta

Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan eläkelaitoksen joutuminen selvitystilaan määräaikaislain voimassaolon aikana on sellainen poikkeuksellinen tilanne, jonka perusteella tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettava erä voidaan realisoida.  Finanssivalvonta katsoo, että erän realisointi eli siirtäminen tasausvastuusta lisävakuutusvastuuseen osaksi laitoksen vakavaraisuuspääomaa on perusteltua tehdä kuitenkin vasta laitoksen vakuutuskannan luovutushetkellä. Siihen asti erä on osa normaalia tasausvastuuta. Finanssivalvonta katsoo lisäksi, että realisoitavan erän suuruuden tulee määräytyä määräaikaislain voimassaolon päättymishetken mukaisena lisättynä perustekorolla vakuutuskannan luovutushetkeen saakka.

Perustelut

Määräaikaislaki ei sisällä säännöstä siitä, missä tilanteissa ja miten tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettava erä mahdollisesti voidaan realisoida osaksi eläkelaitoksen toimintapääomaa. Ko. lakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (HE 180/2008) todetaan, että lakiesityksellä mahdollistetaan muiden puskurivarojen väliaikainen sisällyttäminen ja tarvittaessa käyttö sijoitusriskien varalta pidettävään toimintapääomaan.

Rinnastettava erä on toiminut määräaikaislain voimassaoloajan sijoitustoiminnan tappiopuskurina ja näin eläkelaitokset ovat voineet ottaa sijoitusriskiä myös tätä erää vastaan. Viivaten yllä mainittuun perusteluiden kohtaan Finanssivalvonta on tulkinnut erän luonteen olevan sellainen, että erää tulee voida poikkeuksellisissa tilanteissa käyttää myös tappioiden kattamiseen niiden realisoituessa. Tällainen poikkeuksellinen tilanne on eläkekassan asettaminen selvitystilaan taloudellisista syistä vakuutuskassalain 111 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti.

Finanssivalvonta katsoo, että selvitystilassa olevien eläkekassojen vakavaraisuuspääoman vahvistaminen realisoimalla tasausvastuusta rinnastettava erä osaksi vakavaraisuuspääomaa helpottaisi myös vapaaehtoista vakuutuskantojen siirtoa.

Koska tasausvastuusta toimintapääomaan rinnastettavan erän realisoinnissa on kyse syntyneiden tappioiden kattamisesta järjestelmän yhteisillä varoilla, Finanssivalvonta katsoo, että selvitystilassa olevat eläkekassat eivät voi enää uudelleen ottaa riskiä kyseistä erää vastaan. Siten rinnastettavan erän voi realisoida vasta vakuutuskannan luovutushetkellä.

Koska kyse on erityisjärjestelyistä määräaikaislain voimassaolon päättymisen jälkeen, Finanssivalvonta katsoo, että erän määrä tulee kiinnittää lain voimassaolon päättymishetken tasoon. Koska rinnastettavaa erää ei kuitenkaan vielä kyseisellä hetkellä voi realisoida, erälle tulee hyvittää perustekorko määräaikaislain voimassaolon päättymishetkestä vakuutuskannan luovutushetkeen saakka.

Vaikutukset

Selvitystilassa olevien eläkekassojen osalta erän realisointi kasvattaa yhteisesti kustannettavia kuluja vajaa 10 miljoonaa euroa. Samalla se kasvattaa määrällään muiden eläkelaitosten maksua tasaukseen sekä tulevien vuosien tasausmaksutulon tarvetta.

Lausuntopyynnöt

Finanssivalvonta on pyytänyt asiasta lausunnot sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä Eläketurvakeskukselta. Kummatkin ovat puoltaneet tasausvastuusta rinnastettavan erän käyttömahdollisuutta osaksi selvitystilassa olevien eläkekassojen vakavaraisuuspääomaa.

Lisätiedot

Tulkintaan liittyviä lisätietoja antaa johtava matemaatikko Tarja Taipalus, puhelin 010 831 5266.