Markkinoiden vakaus

Makrovakaus

Makrovakauspäätökset

Makrovakauspoliittisesta päätöksenteosta vastaa Finanssivalvonnan johtokunta. Päätösten valmistelu toteutetaan laajassa viranomaisyhteistyössä, ja Finanssivalvonta kuulee ennen päätöksiä Suomen Pankkia, valtiovarainministeriötä sekä sosiaali- ja terveysministeriötä. Tämän lisäksi Finanssivalvonta kuulee usein finanssitoimialan edustajia niistä periaatteista, joita se soveltaa makrovakauspäätöksenteossa.

Päätöksenteko makrovakausvälineiden käytöstä tapahtuu neljännesvuosittain, koska eräiden makrovakausvälineiden käyttö, kuten muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrääminen, laki luottolaitostoiminnasta 10 luku 4 § edellyttää tätä, ja koska makrovakausanalyysin pohjalla olevat indikaattoritiedot ja datapohja päivittyvät normaalisti neljännesvuosittain. Joidenkin makrovakausvälineiden, kuten G-SII/B, O-SII ja järjestelmäriskipuskureiden soveltaminen on arvioitava vuosittain.

Laki luottolaitostoiminnasta ja sen perustelut korostavat laajaa viranomaisyhteistyötä, jotta kaikki makrovakausvälineiden käyttöön liittyvät näkökohdat tulevat huomioiduiksi. Tämä on varmistettu myös niin, että Suomen Pankilla ja valtiovarainministeriöllä on oikeus koska tahansa vaatia Finanssivalvonnan johtokuntaa käsittelemään muuttuvan lisäpääoman asettamista tai muuttamista. Samoin Euroopan Järjestelmäriskikomitea voi antaa Suomen finanssimarkkinoiden kannalta merkittävän suosituksen tai varoituksen, joka on käsiteltävä Finanssivalvonnan johtokunnassa.

Finanssivalvonta ilmoittaa pääsääntöisesti EU:n vakavaraisuussäädösten mukaisista makrovakauspäätöksistä Euroopan komissiolle, Euroopan järjestelmäriskikomitealle (ESRB), Euroopan pankkiviranomaiselle (EBA) ja asianomaisille muiden jäsenvaltioiden makrovakausviranomaisille kuukautta ennen päätösten julkaisemista.

Aikoessaan käyttää makrovakausvälineitä kansallisen makrovakausviranomaisen on ilmoitettava aikomuksestaan Euroopan keskuspankille (EKP) kymmenen työpäivää ennen päätöstä YVM-asetuksen II luvun 5 artiklan sekä niin sanotun YVM-kehysasetuksen VIII osan perusteella. Kansallisen viranomaisen on tällöin myös ilmoitettava EKP:lle makrovakauteen kohdistuvista riskeistä tai finanssijärjestelmään kohdistuvista järjestelmäriskeistä ja kuvattava, millaista makrovakausvälinettä se aikoo käyttää. Jos EKP vastustaa kansallisen viranomaisen suunnitelmaa käyttää makrovakausvälinettä, sen on ilmoitettava siitä kansalliselle viranomaiselle viiden työpäivän kuluessa siitä, kun se on saanut suunnitelmasta tiedon. Kansallisen viranomaisen on otettava huomioon EKP:n esittämät näkemykset päättäessään, käyttääkö se makrovakausvälinettä vai ei.

Edellä todettu koskee käänteisesti myös tilannetta, jossa EKP aikoo omasta aloitteestaan käyttää makrovakausvälinettä. Tällöin EKP:n on vastaavien menettelytapojen mukaisesti ilmoitettava asiasta kansalliselle viranomaiselle ja otettava tämän näkemykset huomioon päätöstä tehdessään.

Katso myös:

Makrovakausvälineet

Makrovakausvälineillä tarkoitetaan Finanssivalvonnan valtuuksiin sisältyviä makrovakaustarkoituksiin määritettyjä toimenpiteitä, joilla pyritään suositusten ja muun makrovakausvalvontaan liittyvän kommunikaation ohella ehkäisemään järjestelmäriskien toteutumista ja hillitsemään näiden vaikutuksia.

Makrovakausvälineistö muodostuu useista eri toimenpidevaihtoehdoista, sillä järjestelmäriskit voivat olla luonteeltaan suhdannesidonnaisia tai rakenteellisia ja perimmäisiltä syiltään hyvin monimuotoisia. Osa käytössä olevista makrovakausvälineistä kohdistuu luottolaitosten vakavaraisuuden tasoon ja osa välineistä asettaa rajoituksia liiketoiminta-alueille (erityisesti asuntoluotoille määritelty enimmäisluototussuhde). Valikoima eri välineitä mahdollistaa makrovakauspoliittisten toimenpiteiden kohdentamisen havaitun järjestelmäriskin ehkäisyyn sekä luottolaitosten riskinsietokyvyn kasvattamiseen.

Makrovakausvälineiden käyttö on määritetty joko kansallisessa luottolaitoslaissa tai EU-lainsäädännössä (niin sanottu EU:n vakavaraisuusasetus sekä luottolaitosdirektiivi)1. Lisäksi makrovakausvälineiden käyttöä ohjaavat edellä kuvatut Euroopan Järjestelmäriskikomitean suosittelemat makrovakauspolitiikan välitavoitteet, järjestelmäriskien kehittymistä kuvaavat riskimittarit sekä näihin perustuva viranomaisyhteistyössä laadittu asiantuntija-arvio Suomen finanssijärjestelmän makrovakaudesta.

1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49EY kumoamisesta.

Ulkomaiset makrovakauspäätökset

Ulkomaisten makrovakauspäätösten soveltaminen suomalaisiin luottolaitoksiin edellyttää yleensä vastaavan makrovakauspäätöksen tekemistä Suomessa. Ulkomaiset makrovakauspäätökset on ulotettava koskemaan myös suomalaisia luottolaitoksia, kun suomalaisilla luottolaitoksilla on toimintaa kyseisissä maissa. Makrovakauspäätösten laajalla vastavuoroisella hyväksymisellä varmistetaan makrovakauspäätösten tavoitteiden toteutuminen ja luottolaitosten yhdenmukainen kohtelu.

Ulkomaiset makrovakauspäätökset voidaan ulottaa koskemaan suomalaisia luottolaitoksia käyttämällä suomalaiseen makrovakausvälinevalikoimaan kuuluvia makrovakausvälineitä. Päätös ulkomaisten makrovakauspäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta voi koskea sekä muiden ETA-maiden että kolmansien maiden soveltamia makrovakausvälineitä. Euroopan Järjestelmäriskikomitea (ERJK) on julkaissut suosituksen ulkomaisten makrovakauspäätösten vastavuoroisesta tunnustamisesta (ESRB/2015/2).

Yllämainitusta periaatteesta poiketen muuttuvaa lisäpääomavaatimusta koskevat päätökset kuuluvat suoraan sovellettaviin makrovakausvälineisiin. Ulkomaisten viranomaisten muuttuvaa lisäpääomavaatimusta koskevia päätöksiä sovelletaan suoraan suomalaisiin luottolaitoksiin ilman kansallista päätöstä siltä osin kuin muuttuvan lisäpääomavaatimuksen määrä ei ylitä 2,5 %.