Kuvaukset makrovakausvälineistä

Muuttuva lisäpääomavaatimus

Muuttuva lisäpääomavaatimus ohjaa luottolaitoksia kasvattamaan riskinsietokykyään luottosyklin noususuhdanteessa. Lisäpääomavaatimusta vapauttamalla laskusuhdanteessa voidaan vastaavasti kannustaa luottolaitoksia hillitsemään luottokannan supistumista.

Finanssivalvonta voi asettaa lisäpääomavaatimuksen Suomeen kohdistuville luottovastuille 0–2,5 % kokonaisriskin määrästä valtiovarainministeriön asetuksessa (1029/2014) määritetyin edellytyksin. Lisäpääomavaatimus on täytettävä ydinpääomalla. Luottolaitoskohtainen lisäpääomavaatimus määrittyy kunkin luottolaitoksen vastuiden maantieteellisen jakauman perusteella. Luottolaitosten on täytettävä lisäpääomavaatimus 12 kuukauden kuluttua päätöksestä, ellei Finanssivalvonta erityisin perustein päätä tiukemmasta voimaantuloaikataulusta.

Muuttuva lisäpääomavaatimus on ollut mahdollista asettaa 1.1.2015 alkaen ja se perustuu lakiin luottolaitostoiminnasta (10 luku 4–6 §).

Katso myös:

Sitova enimmäisluototussuhde asuntoluotoille

Sitova enimmäisluototussuhde asuntoluotoille hillitsee asuntomarkkinoiden ylikuumentumista, kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvua sekä luottolaitosten asuntoluotonantoon liittyvää riskiä luottosyklin noususuhdanteessa.

Enimmäisluototussuhde on 90 % (ensiasunnon ostajille 95 %) luoton myöntämishetkellä vakuudeksi annettujen vakuuksien käyvästä arvosta. Finanssivalvonta voi rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien poikkeuksellisen kasvun rajoittamiseksi alentaa enimmäisluototussuhdetta 10 prosenttiyksikköä sekä rajoittaa muiden kuin esinevakuuksien huomioonottamista luototussuhdetta laskettaessa. Luottolaitosten on täytettävä tiukempi enimmäisluototussuhde aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua päätöksestä. Luottolaitoksilla on oikeus ennen Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksentekoa antaa omaa lausuntonsa enimmäisluototussuhteesta ja sen muuttamistarpeista.

Sitovaa enimmäisluototussuhdetta koskevat säännökset sekä Finanssivalvonnan valtuudet sen tiukentamiseen tulivat voimaan 1.7.2016 ja perustuvat lakiin luottolaitostoiminnasta (15 luku 11 §).

Katso myös:

Korkeampien riskipainojen asettaminen kiinteistövakuudellisille luotoille

Korkeampien riskipainojen asettaminen kiinteistövakuudellisille luotoille pienentää riskiä kiinteistömarkkinoiden ylikuumentumisesta välillisesti, kun se lisää luottolaitosten kiinteistövakuudellisen luotonannon pääomavaatimusta.

Riskipainojen kiristäminen on rahoitusvakauteen liittyvien näkökohtien perusteella mahdollista sekä luottoriskin standardimenetelmää soveltavissa luottolaitoksissa että edistyneitä luottoriskin vakavaraisuusmenetelmiä soveltavissa luottolaitoksissa. Edellytykset, jotka riskipainoja korotettaessa on otettava huomioon, määritetään erillisessä EU:n komission teknisessä sääntelystandardissa.

Mahdollisuus riskipainojen korottamiseen tuli voimaan 1.1.2014 ja perustuu EU:n vakavaraisuusasetukseen (artiklat 124 ja 164). Päätöksen tekee Finanssivalvonnan johtokunta.

Makrovakausviranomaiselle myönnetyt valtuudet

Makrovakausviranomaiselle myönnetyt valtuudet (niin sanotut artikla 458 -valtuudet) mahdollistavat yhteisessä EU-sääntelyssä määritettyjä vaatimuksia tiukempien kansallisten toimenpiteiden toteuttamisen järjestelmäriskien ehkäisemiseksi.

EU:n vakavaraisuusasetuksen artiklan 458 perusteella Finanssivalvonta voi määräaikaisesti tiukentaa luottolaitosten omien varojen vaatimuksia, lisäpääomavaatimuksia, maksuvalmiusvaatimuksia, kiinteistövakuudellisten luottojen sekä luottolaitosten välisten vastuiden riskipainoja, suurten asiakasriskien enimmäisrajaa sekä tietojen julkistamisvaatimuksia. Valtuuksien käyttö edellyttää yksityiskohtaisia perusteluja suunnitellun toimenpiteen tarpeesta sekä selvitystä siitä, miksi muut makrovakausvälineet eivät olisi riittäviä havaitun järjestelmäriskin ehkäisyyn. Valtuuksien käyttö edellyttää myös, etteivät EU:n komissio tai neuvosto vastusta suunniteltua toimenpidettä muun muassa EU:n sisämarkkinoihin kohdistuvien kielteisten vaikutusten perusteella.

Mahdollisuus valtuuksien käyttöön tuli voimaan 1.1.2014.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä luottolaitos

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävällä luottolaitoksella (Global Systemically Important Institution/Bank) tarkoitetaan sellaista luottolaitosta, joka aiheuttaa niin suuren systeemisen riskin, että se toteutuessaan voisi vaarantaa maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauden.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävien luottolaitosten riskejä finanssisektorille ja taloudelle pyritään vaimentamaan vahvistamalla niiden tappionkestokykyä ja pienentämällä siten niiden kaatumistodennäköisyyttä. G-SII/B-luottolaitoksille asetettavan lisäpääomavaatimuksen, eli G-SII/B-puskurin, tavoitteena on ehkäistä rahoitusmarkkinoiden rakenteellisista tekijöistä aiheutuvia makrovakausriskejä.

Vakausneuvosto (Financial Stability Board, FSB) suosittaa vuosittain, mitkä luottolaitokset kansallisten viranomaisten olisi määriteltävä G-SII/B-luottolaitoksiksi sekä mitkä näihin sovellettavat lisäpääomavaatimukset olisivat. Suositus pohjautuu Baselin pankkivalvontakomitean (Basel Committee on Banking Supervision, BCBS) ohjeisiin ja valmisteluun.

Suomessa Finanssivalvonnan johtokunta määrittää G-SII/B-luottolaitokset sekä näille asetettavat lisäpääomavaatimukset luottolaitoslain (10 luku 7 §) sekä Euroopan komission asetuksen 1222/2014 nojalla.

Lisäpääomavaatimus kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille (O-SII)

Lisäpääomavaatimus kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille (O-SII) kasvattaa niiden luottolaitosten riskinsietokykyä, joiden maksukyvyttömyydellä tai toimintojen muulla häiriytymisellä olisi odotetusti koko kansallisen rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaava vaikutus, ja jotka merkittävyytensä perusteella nauttivat implisiittisestä julkisesta tuesta.

Lisäpääomavaatimus Suomessa toimiville luottolaitoksille voidaan asettaa välille 0–2 % kokonaisriskin määrästä ja se on täytettävä ydinpääomalla. Kansallisesti merkittävien luottolaitosten tunnistus perustuu luottolaitoslaista annetussa laissa (10 luku 8 §) määritettyihin perusteisiin sekä Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) julkaisemaan ohjeistukseen (EBA/GL/2014/10). Merkittäviksi tunnistetuille luottolaitoksille asetettavasta lisäpääomavaatimuksesta päättää Finanssivalvonta. Luottolaitosten on täytettävä lisäpääomavaatimus 6 kuukauden kuluttua päätöksestä.

Lisäpääomavaatimus on ollut mahdollista asettaa voimaantulevaksi 1.1.2016 alkaen. Finanssivalvonta tarkistaa ja julkistaa vuosittain suomalaisten luottolaitosten O-SII -pisteet, eri tekijöiden vaikutukset pisteisiin ja yksittäisten indikaattoreiden arvot.

Katso myös:

Finanssivalvonta voi asettaa rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen

Finanssivalvonta voi asettaa rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävän lisäpääomavaatimuksen, jos pitkäaikaisten ja suhdannevaihteluista riippumattomien rahoitusjärjestelmää tai kokonaistaloutta uhkaavien tekijöiden muodostama riski edellyttää suurempaa pääomatarvetta, jos

  • järjestelmäriski uhkaa tai saattaa uhata kansallisella tasolla rahoitusjärjestelmän häiriötöntä toimintaa ja vakautta
  • muut makrovakauden valvontaan tarkoitetut välineet, lukuun ottamatta EU:n vakavaraisuusasetuksen 458 ja 459 artiklassa tarkoitettuja välineitä, eivät ole olleet riittäviä tai muuten soveltuvia pääomatarpeen kattamiseksi.

Lisäpääomavaatimuksen on oltava vähintään 1 % ja enintään 5 % luottolaitoksen kokonaisriskin tai tase-erien ja taseen ulkopuolisten erien kokonaisriskin määrästä.

Lisäpääomavaatimus tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua päätöksen tekemisestä, jollei Finanssivalvonta erityisestä syystä päätä aikaisemmasta voimaantuloajankohdasta, ja kuitenkin enintään 1 % suuruisena 1.1.2019 alkaen ja sitä korkeampana 1.7.2019 alkaen.

Rahoitusjärjestelmän rakenteellisten ominaisuuksien perusteella määrättävä lisäpääomavaatimus on ollut mahdollista asettaa 1.1.2018 alkaen ja se perustuu lakiin luottolaitostoiminnasta (10 luku 4 § ja 6a §) sekä valtiovarainministeriön asetukseen 65/2018.