Valvottavatiedote 20.9.2022 – 42/2022

Vakuuttamisen ja sen hinnoittelun tulee perustua riskiarviointiin

Oikeudenmukainen hinnoittelu on vahvasti esillä eurooppalaisessa kuluttajansuojakeskustelussa myös vakuutustuotteiden osalta. Ruotsin vakuutusvalvoja Finansinspektionen on äskettäin julkaissut tiedotteen , jossa se tekemänsä selvityksen ja analyysin pohjalta toteaa heidän vahinkovakuutusmarkkinoillaan löytyvän hinnoittelussa eroja uskollisten asiakkaiden ja yhtiötä vaihtavien välillä.

Myös eurooppalainen valvontaviranomainen EIOPA on valmistellut valvonta­kannanottoluonnoksen, jota koskeva konsultaatio on käynnissä 7.10.2022 asti. Valvontakannanoton tavoitteena on vahvistaa kuluttajansuojaa ehkäisemällä kuluttajien epäoikeuden­mukaista kohtelua ja edistää erilaisten hinnoittelukäytäntöjen valvonnan lähentymistä. Kuluttajille aiheutuvat haitat pyritään ennaltaehkäisemään varmistamalla vakuutustoimijoiden asianmukaiset tuotehallintaprosessit (POG) sekä niiden valvonta. Kannanottoluonnos koskee vahinko­vakuutusta.

Ruotsissa tehty selvitys nostaa esiin monta hinnoitteluun liittyvää keskeistä kysymystä, kuten

  • Vakuutusten hinnoittelun tulee pohjautua riskin arviointiin – siksi muihin kuin erilaisiin riskeihin perustuvat hintaerot nostavat esiin paitsi hinnoittelun oikeudenmukaisuuden myös kannattavuuteen liittyvät seikat (alennusten myötä hankintakulujen suhteellinen osuus kasvaa).
  • Alennukset uusille asiakkaille eivät sinänsä ole kiellettyjä, mutta niiden rahoitus tulee toteuttaa nostamatta yhtiön pitkäaikaisten asiakkaiden vakuutusten hintoja.
  • Vakuutusmaksun ja siihen liittyvien muutosten perustuessa riskiin asiakkaiden riskit voidaan erotella erilaisiin riskiryhmiin, kuitenkin niin, että samankaltaisten riskien tilanteissa hinnoittelun pohja on samankaltainen. Näin turvataan myös vakuutusyhtiön riskienhallintaa asianmukaisesti, eikä hinnoilla kilpaileminen kasvata perusteettomasti kannattavuuteen liittyviä riskejä.
  • Asiakassuhteen aloitusvaiheen alennusten mahdollisen määräaikaisuuden tulee selkeästi käydä ilmi asiakkaalle, jotta tämä voi tehdä valintansa oikean kokonaiskuvan perusteella.
  • Asiakasinformaation laatuun tulee muutenkin kiinnittää huomiota, sillä kehittyneet digitaaliset prosessit saattavat tehdä asiakkaalle vaikeammaksi esimerkiksi huomata mahdolliset hinnan­korotukset, kun vakuutuksia uusitaan aiempaa ”automaattisemmin”.
  • Pelkkä hintavertailu ei anna asiakkaalle koko kuvaa vakuutuksesta. Asiakkaan pitää vertailla myös vakuutusehtoja, jotta hän näkee kokonaisuuden ja todelliset erot vakuutusten antaman turvan ja hintojen välillä.

Myös Suomessa vakuutuksentarjoajien on hyvä käydä läpi prosessinsa ja kiinnittää erityistä huomioita sekä hinnoittelun riskiperusteisuuteen että asiakasryhmien tasapuoliseen kohteluun. Vakuutusmaksujen tulee pohjautua riskiin ja olla oikeudenmukaisia eri asiakasryhmien välillä. Laki vakuutusten tarjoamisesta antaa tähän selkeän toimintamallin (30 §): vakuutuksentarjoajan on toimittava rehellisesti, tasapuolisesti, ammattitaitoisesti, huolellisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Vakuutuksen­antajan, asiamiehen ja sivutoimisen asiamiehen on lisäksi noudatettava hyvää vakuutustapaa.

Prosessien varmistaminen on tarpeen myös siksi, että oikeudenmukaiseksi koettu hinnoittelu vahvistaa näkemystä toimialan luotettavuudesta.

Muistutus vahinkovakuutusten muutoksista

Finanssivalvonta muistuttaa myös vakuutussopimuslain 19 §:n1 noudattamisesta. Sen mukaan jatkuvan vahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat.

Finanssivalvonta kiinnittää valvottavien huomiota riskipohjaiseen syrjimättömään hinnoitteluun. Asiaan tullaan palaamaan myös valvottavatapaamisissa.

Lisätietoja antavat

  • Päivi Turunen, markkinavalvoja, paivi.turunen(at)finanssivalvonta.fi
  • Toni Blomster, johtava matemaatikko, toni.blomster(at)finanssivalvonta.fi

119 § (14.5.2010/426)
Jatkuvan vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden vaihtuessa

Jatkuvan vahinkovakuutuksen vakuutusehdoissa voidaan määrätä, että vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Vakuutuksenantajan on lähetettävä vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoitus siitä, miten vakuutusmaksu tai muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa on mainittava, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus. Muutos tulee voimaan sen vakuutuskauden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenantaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle tämän momentin mukaisen ilmoituksen sopimusehtojen muuttumisesta.