Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan kulmakivi on riskien mukaan oikeinmitoitettu toiminta

Finanssivalvonta on ohjannut valvottaviensa toimintaa rahanpesun estämisessä entistä enemmän suuntaan, jossa toimet mitoitetaan riskien mukaan. Vuoden aikana julkaistiin valvojakohtainen riskiarvio koko valvontakentän toimintaan ominaisesti liittyvistä rahanpesun riskeistä sekä kaksi toimialakohtaista riskiarviota. Finanssivalvonnan saamissa yhteydenotoissa on noussut esiin huoli ilmiöstä, jossa pankit ja myös muut finanssilaitokset riskien hallitsemisen sijaan rajoittavat palvelujensa saatavuutta korkeariskisille asiakkaille tai jopa kokonaisille asiakasryhmille.

Lisäksi mediassa ja yhteydenotoissa oli esillä asiakkaan tuntemistietojen päivittämiseen liittyviä kysymyksiä. Finanssivalvonta ja muut toimijat tiivistivät yhteistyötä rahanpesun estämisen valvonnassa sekä kotimaassa että EU:ssa.

Riskiarviot tärkeä osa Finanssivalvonnan valvontakehikon rakentamista

Finanssivalvonnan on laadittava riskiarvio valvottaviensa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeistä. Finanssivalvonnan riskiarvio on laaja kokonaisuus, johon kuuluu useita eri vaiheita. Finanssivalvonta julkaisi maaliskuussa yhteenvedon koko sen valvontakentän toimintaan ominaisesti liittyvistä rahanpesun riskeistä. Tämän jälkeen valvoja julkaisi kaksi toimialakohtaista riskiarviota: maksupalvelusektorin rahanpesun riskiarvion yhteenvedon elokuussa ja henkivakuutussektorin rahanpesun riskiarvion yhteenvedon joulukuussa.

Omia riskiarvioita laatiessaan Finanssivalvonta on ottanut huomioon sekä EU:n ylikansallisen että Suomen kansallisen riskiarvion ja niiden osoittamat rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit. Valvojan riskiarviossa arvioidaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit, jotka kohdistuvat kuhunkin toimialaan asiakkaiden, tuotteiden ja palveluiden, maantieteellisen sijoittumisen ja jakelukanavien kautta.

Finanssivalvonnan valvontatoimien perusteellisuus ja toistumistiheys määritetään valvottaviin kohdistuvien rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien arvioinnin perusteella. Riskiarviot ovatkin tärkeä osa Finanssivalvonnan valvontakehikon rakentamista.

Ylikansallisen riskiarvion on laatinut Euroopan komissio. Sisäministeriö ja valtiovarainministeriö puolestaan sovittavat yhteen kansallisen riskiarvion laadintaa. Tätä työtä varten ne ovat asettaneet työryhmän, jonka työskentelyssä Finanssivalvonta on aktiivisesti mukana. Suomen kansallinen riskiarvio julkaistaan vuonna 2021.

Riskien välttäminen johtanut korkeariskisten asiakassuhteiden päättämiseen

Finanssivalvonta on saanut runsaasti yhteydenottoja, joissa on esitetty huolta siitä, etteivät finanssilaitokset perustaisi tai jatkaisi asiakassuhdetta sellaisten yritysasiakkaiden kanssa, joiden tosiasiallinen edunsaaja tai vastuuhenkilö on korkeariskisestä maasta, ilman että tapauskohtaisesti arvioitaisiin, voidaanko yksittäiseen asiakassuhteeseen liittyviä riskejä hallita. Myös joidenkin korkeariskisinä pidettyjen toimialojen edustajat, ulkomaiset lähetystöt ja voittoa tavoittelemattomat järjestöt ovat nostaneet Finanssivalvonnan kanssa käymissään keskusteluissa esiin huolen vaikeuksista saada pankkipalveluita.

Ilmiöstä, joissa pankit ja muut finanssilaitokset lopettavat tai rajoittavat liikesuhteita asiakkaiden tai jopa kokonaisten asiakasryhmien kanssa, käytetään myös termiä de-risking. Tässä ilmiössä tavoitteena on välttää asiakkuuteen liittyvä riski kokonaisuudessaan sen sijaan, että sitä pyrittäisiin hallitsemaan riskiperusteisesti.

Ilmiön laajuudesta Suomessa ei ole vielä tarkkaa tietoa. Euroopan pankkiviranomainen (EBA) on ryhtynyt selvittämään ilmiön laajuutta ja vaikutuksia EU-maissa. Finanssivalvonta on ollut aloitteellinen asian nostamisessa myös EU-tason keskusteluihin.

Finanssivalvonta korostaa, ettei valvottavilta edellytetä sitä, ettei rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä saisi olla niiden toiminnassa lainkaan. Sen sijaan valvottavilla tulee olla menettelyt sille, että ne tunnistavat, arvioivat ja ymmärtävät ne rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskit, joille ne altistuvat toiminnassaan ja ryhtyvät riskeihin nähden oikeasuhteisiin toimenpiteisiin.

Asiakkaan tuntemistietojen päivittämisen tapahduttava riskien mukaisena

Finanssivalvonta sai kevään ja kesän aikana runsaasti yhteydenottoja henkilöasiakkailta, joille oli tullut pankeista kehotuksia päivittää henkilöllisyyden todentamisasiakirjojen, kuten passin tai henkilökortin tiedot. Asiakkaissa herätti huolta erityisesti kirjeissä käytetty sanamuoto, että tietojen päivittämisen myöhästyminen tai laiminlyönti voi johtaa palvelujen rajoittamiseen.

Finanssivalvonnan kanta on, että asiakkailta vaaditut toimenpiteet heidän tuntemistietojensa päivittämiseksi tulisi suhteuttaa siihen, mikä riski mahdollisesta vanhentuneesta tiedosta voi aiheutua. Tarpeetonta palvelujen rajoittamista tulee välttää. Asiakkaan henkilöllisyys on tieto, joka ei vanhene todentamisasiakirjan vanhetessa. Siksi pelkästään tunnistamisasiakirjan tietojen vanhentumisen takia tietojen päivittämiseen ja palvelujen rajoittamiseen ei tulisi ryhtyä.

Entistä tiiviimpää yhteistyötä rahanpesun estämisen valvonnassa

Finanssivalvonta osallistuu eri maiden valvojien välisen yhteistyön kehittämiseen EU:ssa. Valvojat ovat perustaneet osana tätä yhteistyötä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen valvontakollegioita (AML Colleges). Kollegiot tehostavat EU-jäsenvaltioiden valvojien yhteistyötä ja tietojenvaihtoa rajat ylittävässä toiminnassa. Finanssivalvonta osallistuu muiden jäsenvaltioiden valvojien perustamiin kollegioihin ja on itse ollut perustamassa kollegioita suomalaisille merkittäville pankeille.

Finanssivalvonta on tiivistänyt myös kotimaista yhteistyötä muiden rahanpesun estämisestä vastaavien viranomaisten kanssa. Tietojenvaihdon tehostamiseksi Finanssivalvonta ja rahanpesun selvittelykeskus allekirjoittivat helmikuussa yhteistoimintapöytäkirjan, jossa täsmennetään tiedonvaihdon sisältöä ja menetelmiä.

Rahanpesu.fi-sivusto

Useat eri kotimaiset toimijat julkaisivat joulukuussa yhteisen rahanpesu.fi-verkkosivuston. Finanssivalvonta osallistui sivuston tuottamiseen ja on jatkossakin tiiviisti mukana sen ylläpidossa ja kehittämisessä. Sivusto löytyy osoitteesta rahanpesu.fi

Fiva_rahanpesu_verkkosivu.jpg