Lisää EMIR-sääntelyä voimaan 15.3.2013
Kuusi EMIR-asetuksen nojalla annettua Komission delegoitua asetusta tulee voimaan 15.3.2013. Delegoituja asetuksia täydentävät täytäntöönpanoasetukset tulivat voimaan jo joulukuussa 2012. EMIR-asetus ja sen nojalla annetut alemman tason säännökset koskevat Finanssivalvonnan valvottavien lisäksi myös kaikkia muita johdannaisten käyttäjiä.
Komission asetusten keskeinen sisältö
Asetusten voimaantulo mahdollistaa keskusvastapuolille EMIR-asetuksen mukaisen toimiluvan hakemisen ja kauppatietorekistereille rekisteröitymisen. Uusissa säännöksissä täsmennetään kaikkia johdannaisten vastapuolia koskevan ilmoitusvelvollisuuden sisältöä ja ilmoitusten toimittamisen alkamisajankohtien määräytymistä.
Asetuksissa säädetään myös siitä, miten finanssialan ulkopuolisille vastapuolille asetettuja kynnysarvoja lasketaan. Kynnysarvojen ylittäjien ilmoitusvelvollisuus alkaa 15.3.2013. Finanssivalvonta kehottaa niitä finanssisektorin ulkopuolisia vastapuolia, jotka arvioivat ylittävänsä kynnysarvon, ottamaan yhteyttä Finanssivalvontaan.
Osa sääntelystä vasta työn alla
EMIRin nojalla asetetaan myöhemmin tiettyjä johdannaislajeja koskevia sitovia määritysvelvollisuuksia, jotka velvoittavat säännösten kohteina olevat viemään OTC-johdannaisia keskusvastapuolimääritykseen. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA aloittaa näiden säännösten valmistelun lähiaikoina. ESMA pyytää aikanaan lausunnot säännösluonnoksista. Tällä hetkellä ei mihinkään OTC-johdannaislajiin kohdistu EMIRin mukaista määritysvelvollisuutta.
Määritysvelvollisuuden ulkopuolisiin johdannaisiin kohdistuvia perustason riskienhallintasäännöksiä täydennetään myöhemmin finanssisektorin vastapuolten ja kynnysarvon ylittäneiden osalta lisäsäännöksillä.
Tulevia säännöksiä valmistelevat eurooppalaiset valvontaviranomaiset. Tulevista luonnoksista järjestetään aikanaan lausuntokierros tavanomaisten menettelytapojen mukaisesti.
Komission asetuksia ei viedä kansalliseen lainsäädäntöön
Komission delegoidut asetukset ovat suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä.
Johdannaissopimusten raportointi
Johdannaissopimuksiin liittyvät ilmoitukset toimitetaan kauppatietorekistereille. Ne tiedottavat aikanaan näiden ilmoitusten toimittamiseen liittyvistä käytännön kysymyksistä. Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä säännellyllä markkinalla tehtyjä (pörssi-)johdannaisia että OTC-johdannaisia. Velvollisuus koskee kaikkia johdannaisten vastapuolia. Ilmoitusvelvollisuuden voi ulkoistaa, mutta vastuu ilmoitusten oikeellisuudesta ja oikea-aikaisuudesta säilyy ilmoitusvelvollisella. Ilmoitusten toimittaminen alkaa asetteittain 1.7.2013.
Finanssivalvonnalle tehtävät ilmoitukset ja hakemukset
Finanssivalvonta tiedottaa kevään kuluessa EMIR-asetuksen mukaisiin Finanssivalvonnalle ja ESMAlle toimitettaviin ilmoituksiin ja hakemuksiin liittyvistä käytännön menettelytavoista. Tehtäväksi tulee ilmoituksia ja hakemuksia, jotka liittyvät mm. konserniin sisäisiin transaktioihin ja erilaisiin poikkeuslupiin.
Delegoidut asetukset
http://eur-lex.europa.eu/JOHtml.do?uri=OJ:L:2013:052:SOM:FI:HTML.
Lisää tietoa EMIRistä
http://www.finanssivalvonta.fi/fi/Saantely/Saantelyhankkeet/EMIR/Pages/Default.aspx.*
Lisätietoja
kynnysarvoja koskevat yhteydenotot, markkinavalvoja Sirpa Joutsjoki, puhelin 010 831 5385 ja
muut EMIRiin liittyvät yhteydenotot, johtava infrastruktuuriasiantuntija Arja Voipio, puhelin 010 831 5224.
* Linkki korjattu 13.3.2012.