Verkkouutinen 19.12.2019 – 10/2019

Finanssivalvonta tehostaa rahanpesun estämisen valvontaa

Finanssivalvonta on tiedottanut kuluvan vuoden aikana vahvistavansa ja tehostavansa rahanpesun estämisen valvontaa mm. rekrytoinneilla ja valvonnan riskiperusteisuuden lisäämisellä.

Vuoden alussa omana toimistonaan aloittaneessa Rahanpesun estäminen -toimistossa työskentelee nyt päätoimisesti kymmenen henkilöä. Rahanpesun estäminen on useiden toimijoiden, valvottavien ja viranomaisten yhteistyötä, joten osaamisen ja näkökulmien monipuolisuus on ensiarvoisen tärkeää.

"Toimistossa on nyt osaamista eri viranomaisten sekä valvottaviemme riskienhallinnan näkökulmista − Kaiken kaikkiaan uskon, että erilaiset työkokemukset auttavat hahmottamaan rahanpesun kenttää eri näkökulmista", toimistopäällikkö Pekka Vasara toteaa. Vasara siirtyi itse Finanssivalvontaan keväällä 2019 Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskuksen päällikön tehtävästä.

Osana valvontaa tehdään nyt aikaisempaa enemmän tarkastuksia riskiperusteisesti valittuihin yhtiöihin sen selvittämiseksi, ovatko ne noudattaneet rahanpesun estämisestä annettuja lakeja ja määräyksiä.

Esimerkkinä tästä on käynnistymässä tarkastukset niihin rahanvälittäjiin, joilla riskikartoituksen mukaan on erityisen paljon rahaliikennettä korkeariskisiksi arvioituihin maihin. Rahanpesun estämisen toimisto työskentelee tiiviisti myös virtuaalivaluutan tarjoajien rahanpesun riskin arvioinnissa. Osa tarkastuksista suoritetaan yhteistyössä muiden viranomaisten, kuten Verohallinnon, kanssa.

"Uusien virtuaalivaluutta- ja maksupalvelutoimijoiden toiminta esimerkiksi asiakkaiden tuntemisen ja toiminnan laajuuden suhteen poikkeaa perinteisten maksu- ja luottolaitosten toiminnasta. Monella on myös suunnitelmissa laajentaa toimintaansa ainakin EU-alueelle tai laajemmin eri markkina-alueille. Tämä tuo merkittäviä haasteita rahanpesun riskien valvontaan. Laajalla osaamisella on mahdollista vastata näihin uusiin tuuliin", Vasara toteaa.

Tarpeet tehostamiseen ovat nousseet esiin sekä keväällä maailmanlaajuisen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän FATF:n julkistamassa maaraportissa sekä kesällä Euroopan komission julkaisemassa raportissa.

Lisätietoja antaa

Pekka Vasara, toimistopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030, klo 9–16.