Trumpin deregulaatio, EU:n simplifikaatio vaiko enemmän pankkisääntelyä – mitä tästä oikein pitäisi ajatella?
Blogin kirjoittaja Peik Granlund on Finanssivalvonnan johtava makrovakausasiantuntija. Hän toimii myös Aalto-yliopiston sääntelyn arviointitutkimuksen dosenttina. Blogissa tarkastellaan Yhdysvaltain, EU:n ja Suomen tulokulmaa finanssimarkkinasääntelyyn sekä sääntelyn arviointimetodologiaa. Yhteiskunnan hyvinvointia ja talouskasvua tukisi se, että finanssi-markkinasääntelyä arvioitaisiin tieteellisesti ja talousteoreettisin perustein ja että arvioinnissa keskityttäisiin eri intressiryhmittymien aggregoituun hyötyyn kustannus/hyöty (cost/benefit)-analyyseja soveltamalla.
Yhdysvalloissa on käynnissä useita presidentti Trumpin julkisen sektorin leikkaus- ja tehostamishankkeita. Finanssialalla Trumpin viimeaikainen sääntelypolitiikka on keskittynyt finanssivalvonnan rakenteiden ja valtuuksien muokkaamiseen, sääntelyn vähentämiseen, pääomavaatimusten lieventämiseen sekä uuteen "reilun pankkitoiminnan" aloitteeseen. Valvontarakenteita pyritään muokkaamaan kumoamalla finanssikriisin jälkeisen Dodd-Frank-lain osia ja purkamalla kuluttajien rahoitussuojavirasto (CFPB). Rahoitusalan yrityksiin kohdistuvia valvontatoimia ja rikkeistä annettavia sakkoja on pyritty vähentämään Trumpin hallinnon aikana. Keskushallinnon lähestymistapa myös osoittaa keskitetympää suhtautumista itsenäisiin finanssialan sääntelyvirastoihin.
Trumpin hallinnon toimeenpanomääräys vahvisti 10:1-säännön, joka edellyttää virastojen kumoavan vähintään 10 olemassa olevaa asetusta jokaista uutta annettua asetusta kohden. Hallinto tavoittelee lainanannon ja talouskasvun edistämistä lieventämällä sellaisia pääomavaatimuksia, joiden tavoitteena on ollut varmistaa, että luottolaitoksilla on riittävästi pääomia kriisejä varten. Reilun pankkitoiminnan toimeenpanomääräys määrää liittovaltion sääntelyviranomaisia varmistamaan, että pankit eivät ota päätöksenteossaan huomioon muita kuin toiminnan varsinaisia riskejä ja kieltävät erityisesti palveluiden epäämisen poliittisten tai uskonnollisten vakaumusten perusteella.
Trumpin hallinto suhtautuu positiivisesti kryptovaroihin ja tämän seurauksena on lainsäädännössä linjattu siitä, ovatko tokenit arvopapereita vai hyödykkeitä. Yhtenä tavoitteena on myös ollut arvopaperimarkkinavalvojan (SEC) sekä hyödyke- ja johdannaismarkkinavalvojan (CFTC) välisten valtuuksien selventäminen. GENIUS Stablecoin Act -lailla pyritään vahvistamaan kryptovaluuttojen vastuurakenteita ja läpinäkyvyyttä sekä verosääntelyä yksinkertaistamalla helpottamaan kryptokäyttäjien ja -yritysten toimintaa.
Kriitikoiden mielestä suhteelliset taloudellisen vakauden jaksot, kuten nyt vallitseva jakso, ovat toistuvasti johtaneet pyrkimyksiin heikentää finanssimarkkinoiden sääntelyä ja valvontaa sekä liialliseen riskinottoon. Tällä on usein ollut vakavia yhteiskuntaa ravistavia seurauksia, kuten selvästi nähtiin globaalin vuosien 2007-09 finanssikriisin aikana.
Euroopan sääntelykeskustelu on Euroopan vastaus nykyhetken tapahtumiin
Euroopassa sääntelykulttuuri finanssialan saralla on pitkään ja monilta osin poikennut Yhdysvalloista. EU-tasolla ja yksittäisissä EU-maissa sääntelykeskustelua dominoi pyrkimys rahoitusvakauden varmistamiseen kaikissa tilanteissa ja finanssimarkkinoiden asiakkaan- ja sijoittajasuojan korkeaan tasoon. 2000-luvulla Euroopassa on kuitenkin ilmennyt joitakin tavoitteita sääntelyn kriittiseksi arvioimiseksi soveltamalla erityisesti vaikutusanalyyseja lainsäädännön valmistelussa. Hanketta kutsutaan EU:n Better Regulation-agendaksi, joskin hanke on saanut osakseen erityisesti akateemista kritiikkiä. Viimeaikaisten kansainvälisten tapahtumien seurauksena EU on ilmoittanut tehostavansa työtään Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Sääntelyn yksinkertaistaminen (simplification) ja parempi soveltaminen (better implementation) ovat tämän työn keskeisiä tavoitteita. Useat EU:n instituutiot ovat osallistuneet työhön.
Finanssimarkkinoiden osalta Euroopan keskuspankin (EKP) korkean tason työryhmä julkaisi 11.12.2025 omat ehdotuksensa sääntelyn sekä luottolaitosten raportointi- ja valvontakehysten yksinkertaistamiseksi. Euroopan keskuspankin hallintoneuvosto vahvisti työryhmän raportin, jonka tavoitteena on vähentää riskipainotetun vakavaraisuuskehyksen ja omavaraisuusasteen osatekijöiden määrää, soveltaa pieniin pankkeihin merkittävästi yksinkertaisempaa vakavaraisuuskehikkoa sekä ottaa käyttöön kokonaisvaltaista hallintajärjestelmää kokonaispääomatason arvioimiseksi. Lisäksi raportin tavoitteena on viimeistellä EU:n säästö- ja sijoitusunioni (mukaan lukien pankkiunioni), jonka pyrkimyksenä on edistää rajat ylittävää integraatiota ja tehostaa pääomamarkkinoita.[1] Yhteisen valvontamekanismin vastaavassa raportissa tavoitteena on uudistaa luottolaitosten valvonnan tarkastus- ja arviointiprosessia, kehittää valvontaa edelleen, vahvistaa valvontakulttuuria sekä arvioida ja lisätä valvonnan tehokkuutta.[2]
Suomen sääntelykeskustelussa vastakkainasettelua
Myös Suomessa keskustelu deregulaatiosta ja simplifikaatiosta jatkuu intensiivisenä. Sääntelyn kriitikoiden mielestä eurooppalainen finanssialan sääntely on paisunut ja monimutkaistunut vauhdilla ja sääntelyä tulisi yksinkertaistaa paremman tuloksellisuuden saavuttamiseksi. Poliittinen vastakkainasettelu on selkeä - julkisen sektorin viranomaisten pääsääntöisesti katsoessa nykysääntelyn olevan perusteltua ja yksityisen sektorin toimijoiden nähdessä nykysääntelyn vähemmän perusteltuna ja liiallisena. Seurauksena on juupas-eipäs-väittely, joka ei hyödytä ketään eikä johda mihinkään. Vastakkainasettelun taustalla ovat eri arvopohjaiset näkemykset mutta myös epätietoisuus siitä, miten sääntelyä kuuluisi arvioida. Finanssimarkkinasääntelyn osalta voi kuitenkin melko perustellusti olla sitä mieltä, että varteenotettava tapa sääntelyn arvioimiseksi on arvioida sääntelyä taloustieteellisin perustein. Ovathan finanssimarkkinasääntelyn tavoitteetkin ensisijaisesti taloudellisia.
Lainsäädännön arvioinnissa keskityttävä kokonaishyötyyn
Taloustieteessä huomio kohdistetaan ns. aggregoituun hyötyyn ja hyödyn maksimointiin myös sääntelyä arvioitaessa. Aggregoitu hyöty on yhteiskunnan kokonaishyvinvointia, ja sitä laskettaessa hyöty tilastoinnin yhteydessä tavallisesti muuntuu materiaaliseksi ja vastikkeelliseksi hyödyksi eli talouskasvuksi. Aggregoidun hyödyn tason arviointi tapahtuu taloustieteessä summeeraamalla eri intressiryhmien yksittäisiä sääntelyn kustannus/hyöty (cost/benefit)-vaikutuksia. Kahden tai useamman osapuolen solmimat sopimukset voivat hyödyn näkökulmasta synnyttää win-win-, lose-win- ja lose-lose-tilanteita. Myös sääntely vaikuttaa samalla tavoin hyötymielessä niihin intressitahoihin, joihin sääntely kohdistuu (suunnitellut vaikutukset) mutta myös muihin tahoihin (sivuvaikutukset). Sääntelyn kausaalivaikutusketjut voivat olla pitkiä ja realisoitua hitaasti yli ajan. Markkinatoimien seurannaishyötyvaikutuksia kutsutaankin usein externaliteeteiksi eli ulkoisvaikutuksiksi.
Taloustieteen perusolettamukset kuitenkin poikkeavat poliittisesta todellisuudesta siinäkin mielessä, että kysymys siitä, miten hyöty jakaantuu intressiryhmien kesken (distribuutioaspekti), on taloustieteessä toissijainen. Taloustieteessä myös korkeinta aggregoitua nettohyötyä vaikutuksiltaan omaava sääntelyvaihtoehto on vertailutilanteessa paras. Osaava lainsäätäjä on siten se, joka onnistuu maksimoimaan yhteiskunnan aggregoidun hyödyn.
Taloustieteen kirjallisuudesta ilmenevät ne seikat, joilla on merkitystä intressiryhmien hyötyä määritellessä. Erityisesti nämä olisi lainsäätäjän siten otettava huomioon. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi markkinaosapuolia koskevat asymmetrisen informaation ja luottamuksen määrät, kustannusrakenteiden tasot ja transaktiokustannukset, epävarmuustason muutokset, skaalaedut, osaamisen/tiedon aggregoidut muutokset, vakaus ja tuotantorakenteiden (myös immateriaaliset) vahvistukset sekä kilpailuympäristövaikutukset ja toiminnallinen keskittyneisyys. Oleellisia voivat olla myös taloudellisten kannustimien eli insentiivien merkitykselliset muutokset sekä muutokset intressiryhmä- ja resurssirakenteissa.
Tärkeä viesti taloustieteellistä kirjallisuutta tarkasteltaessa on, että julkisuudessa käytävästä poliittisesta keskustelusta poiketen sääntelyn määrä itsessään on melko epärelevantti aggregoidun hyödyn ja talouden kasvun näkökulmasta. Merkityksellisiä ovat sääntelyn vaikutukset yllä mainittuihin seikkoihin kuten esim. kustannuksiin tai kannustimiin. Lisäsääntelyllä voidaan myös esimerkiksi rajoittaa asymmetrista informaatiota ja luoda siten uusia markkinoita ja talouskasvua, joten lisäsääntely ei talousteorian näkökulmasta itsessään ole pahasta.
Oikeat valinnat edellyttävät keskustelua
Kun tulevaisuudessa Yhdysvallat, Eurooppa ja muut maat päättävät finanssimarkkinasääntelyn muutoksista, taloudellisesta näkökulmasta katsottuna todennäköisimmin menestyy se taho, joka sääntelyssä parhaiten pystyy huomioimaan yllä mainitut tieteen kirjallisuudesta ilmenevät merkitykselliset seikat ja sopeuttamaan tämän tiedon tulevaan. Yhdysvaltojen osalta on todettavissa, että osa käynnissä olevista sääntelyhankkeista ovat arvopohjaisia tavalla, joka ei suoraan liity taloustieteeseen. Tällä seikalla voi jossakin määrin olettaa olevan kielteisiä vaikutuksia talouskasvuun ja hyvinvointiin. Toisaalta Yhdysvaltain yhteiskunnan arvoille on tunnusomaista vahva myönteinen käsitys yksityisen liiketoiminnan merkityksestä talouskasvulle ja hyvinvoinnille, ja tämä seikka rajoittaa finanssimarkkinoiden yhteiskunnallisia sääntelyambitioita. Pyrkimys rahoitusvakauden varmistamiseen ennakoivasti ei ole yhtä ilmeinen kuin Euroopassa, ja tämä voi olla yksi syy juuri siihen, että finanssikriisit ovat yleensä lähtöisin Yhdysvalloista.
Eurooppalaisesta ja suomalaisesta näkökulmasta rahoitusvakaus nähdään pääsääntöisesti kestävän talouskasvun ja hyvinvoinnin edellytyksenä. Siten rahoitusvakaus ja talouskasvu eivät ole vastakkaisia vaan toisiaan täydentäviä ja tukevia. Kestävää talouskasvua ei voida luoda ilman vakaata ja kannattavaa rahoitussektoria. Sääntelyn ja valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että rahoitussektori on vakavarainen ja kriisinkestävä, jotta se pystyy välittämään rahoitusta reaalitaloudelle kaikissa olosuhteissa. Ei riitä, että rahoitussektori on toimintakykyinen vain hyvinä aikoina, vaan sen pitää kyetä hoitamaan tehtävänsä myös kriiseissä. Finanssi- ja pankkikriisit nähdään sekä taloudelle kalliimpina että yhteiskunnallisilta seurauksiltaan vahingollisempina kuin sääntelyn mahdollisesti aiheuttamat kustannukset ja mahdolliset kasvun rajoitteet.
On tärkeätä, että sääntelyn ja valvonnan oikeasuhtaisuutta arvioidaan säännöllisesti ja tieteellisin menetelmin. Finanssimarkkinasääntelyn yhteiskunnallinen merkitys heijastusvaikutuksineen on Suomessa merkittävä. Oikein kohdennettu ja mitoitettu finanssimarkkinasääntely edellyttää siten avointa näkemystenvaihtoa kakkien intressiryhmien välillä sekä analyyttisten tutkimustulosten kunnioittamista. Tiedon lisäämiseksi vertailu muihin maihin on erityisen arvokasta.
[1] https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2025/html/ecb.pr251211~aa5c9271b8.en.html
[2] https://www.bankingsupervision.europa.eu/ecb/pub/html/ssm.streamlining_supervision202512.en.html