Tuoreen juristin oppeja Fivasta: Valvontaviranomaisen rooli työeläkejärjestelmässä

Maria Keisu työskentelee avustavana juristina Fivan Työeläkelaitokset ja sijoitustoiminnan valvonta -toimistossa. Hän valmistui oikeustieteen maisteriksi syksyllä 2024 ja aloitti juristin uransa valvontaviranomaisella. Uusi työ ja sen tuomat opit innostivat Mariaa kirjoittamaan kolmen blogin sarjan työeläkelaitosten valvonnasta. Hän haluaa tuoda esille, miten eläkkeet ja valvontaviranomaisen rooli liittyvät toisiinsa – erityisesti siksi, että nämä aiheet voivat olla monelle opiskelijalle ja uransa alussa olevalle melko tuntemattomia. Tämä on blogisarjan toinen osa.
Finanssivalvonta saattaa olla monelle melko tuntematon viranomainen. Sillä on kuitenkin tärkeä tehtävä finanssialalla toimivien valvottaviensa, ja sitä kautta myös yhteiskunnan, vakaan toiminnan varmistamisessa. Finanssivalvonta valvoo myös työeläkejärjestelmän toimijoita eli työeläkelaitoksia sekä muita vakuutusalan toimijoita, kuten vakuutusyhtiöitä ja vakuutuskassoja. Lisäksi valvottaviin kuuluvat muun muassa pankit, sijoituspalveluyhtiöt, rahastoyhtiöt ja pörssi. Teemmekin työtä finanssialan asiakkaiden, siis meidän kaikkien, hyväksi.
Monipuolinen joukko työeläkelaitoksia valvonnan piirissä
Finanssivalvonnan valvomien työeläkelaitosten määrä voi yllättää. Ainakin itselleni mieleen tulivat ennen vain suurimmat yksityisten alojen työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkeyhtiöt. Niiden lisäksi työeläkkeitä hoitavat kuitenkin myös toimialakohtaiset työeläkekassat ja työnantajakohtaiset eläkesäätiöt. Näiden eläkekassojen ja -säätiöiden toiminta voi lakisääteisen työeläketurvan hoitamisen lisäksi sisältää vapaaehtoisista lisäeläkkeistä huolehtimista. Lisäksi valvomme Kevaa ja tietyiltä osin Kirkon eläkerahastoa ja Valtion eläkerahastoa. Keva sekä Kirkon ja Valtion eläkerahastot hoitavat julkisen sektorin eli kunta-alan, valtion, kirkon, Kelan henkilöstön ja Suomen pankin eläkkeiden maksamista ja rahoittamista sekä eläkevarojen sijoittamista. Valvottaviin kuuluvat vielä maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela ja merenkulkijoiden lakisääteisestä työeläketurvasta huolehtiva Merimieseläkekassa.
Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa, että työeläkelaitokset toimivat kuten laissa säädetään. Lisäksi edistämme hyvien menettelytapojen noudattamista sekä yleisön tietämystä finanssimarkkinoista. Vastaamme työeläkelaitosten hallinnon luotettavuuden valvonnasta sekä riskien ja toiminnan vakauden arvioinnista, hyvien toimintatapojen edistämisestä, vakavaraisuuden jatkuvasta valvonnasta ja tiettyjen hakemusasioiden käsittelystä.
Miten Finanssivalvonta toteuttaa työeläkelaitosten valvontaa
Käytännössä Finanssivalvonta hoitaa valvontatehtäväänsä monilla erilaisilla keinoilla. Yksi sen keskeisistä keinoista on antaa määräyksiä ja ohjeita, jotka tarkentavat lainsäädännön soveltamista käytännössä. Nämä ohjeistukset on koottu määräys ja ohje -kokoelmaan (MOK).
Jatkuvan valvonnan suorittamiseksi työeläkelaitokset esimerkiksi raportoivat Finanssivalvonnalle säännöllisesti toimittamalla toiminnallisia ja taloudellisia tietoja. Lisäksi valvomme, että työeläkelaitokset ovat esimerkiksi hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan valinnassa huomioineet ja tunnistaneet, että valittavat henkilöt ovat osaamiseltaan sopivia ja kelpoisia tehtävään. Vahvistamme myös tiettyjä työeläkelaitosten toimintaa koskevia toimenpiteitä, kuten sääntömuutoksia ja kannansiirtoja. Lisäksi käytämme valvonnan tukena teema-arvioita tai kvartaaliteemoja, jotka ovat eräänlaisia selvityksiä yhden tai useamman eläkelaitoksen tilanteesta, jostain valvontaan liittyvästä asiasta tai kysymyksestä.
Esimerkkejä valvontakeinoista käytännössä
Tietyissä tilanteissa Finanssivalvonnalla on oikeus tehdä työeläkelaitokseen tarkastus. Tarkastus on verrattain järeä toimenpide, jossa käymme työeläkelaitoksen toimipaikassa tavanomaista valvontaa tarkemmin läpi esimerkiksi laitoksen toimintaa ja hallintoa koskevia asiakirjoja sekä tallenteita puhelinkeskusteluista ja sähköisestä viestinnästä. Työeläkelaitoksen henkilöstöä voidaan myös haastatella tarkastuksen yhteydessä. Jos toteamme tarkastuksessa, tai muuten, tiettyjä epäkohtia tai väärinkäytöksiä työeläkelaitoksen toiminnassa, voimme suositella työeläkelaitosta korjaamaan ongelmallisen asiantilan. Suositusten noudattamatta jättäminen ei johda hallinnollisiin seuraamuksiin, vaan niiden tarkoituksena on ohjata valvottavaa. Sen sijaan Finanssivalvonnan velvoittavien määräysten noudattamatta jättämisen seurauksena työeläkelaitokselle voidaan määrätä hallinnollisena seuraamuksena rikemaksu tai antaa julkinen varoitus. Tietyissä tilanteissa työeläkelaitokselle voidaan asettaa myös uhkasakko.
Finanssivalvonnan rooli työeläkelaitosten valvojana on tärkeä suomalaisen työeläkejärjestelmän kannalta. Osallistumme työeläkejärjestelmän vakaan toiminnan varmistamiseen. Vaikka teemme valvontatyötä suurimmaksi osaksi kulissien takana, valvontatyön vaikutukset ulottuvat laajalle yhteiskuntaan ja jokaiseen meistä, jotka joskus jäämme eläkkeelle. Työskentely Finanssivalvonnassa on osoittanut, että teemme työtä sen eteen, että jokaisen nykyisen ja tulevan eläkkeensaajan oikeudet toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Eläkkeiden turvaaminen onkin Finanssivalvonnan ensisijaisia tehtäviä.