Lehdistötiedote 9.4.2018

Vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden ulkoistamiskäytännöt puutteellisia

Finanssivalvonta havaitsi puutteita vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden ulkoistamiskäytännöissä vuoden 2017 lopulla toteutetussa teema-arviossaan. Yhtiöt eivät ole kaikilta osin noudattaneet sääntelyä, jonka tavoitteena on varmistaa vakuutettujen etujen turva.

​– Vakuutusyhtiö vastaa ulkoistamastaan toiminnasta, myös säännösten noudattamisesta ja muista velvoitteista, muistuttaa Vakuutusvalvonnan osastopäällikkö Kaisa Forsström. Monilta osin tarkastuksen yhteydessä havaitut puutteet ovat jo johtaneet käytännön kehittämistoimiin.

Sääntelyn tavoitteena on varmistaa vakuutettujen etujen turva. Ulkoistaminen ei saa johtaa hallintojärjestelmän laadun olennaiseen heikkenemiseen, operatiivisen riskin kohtuuttomaan kasvamiseen tai vakuutetuille ja vakuutuksenottajille annetun palvelun heikentymiseen.

Merkittävimmät puutteet olivat:

  • Palveluntarjoajan riskienhallinnan ja sisäisen valvonnan järjestelmien riittävyyden varmistaminen siten, että estetään mm. vakuutuksenottajille tarjottavan palvelutason lasku.
  • Ulkoistamissopimukset eivät kaikilta osin täytä sääntelyn vaatimuksia; esimerkiksi Finanssivalvonnan ja tilintarkastajien tarkastusoikeutta ja pääsyä ulkoistettua toimintaa koskeviin tietoihin ei ole varmistettu.
  • Ulkoistettaessa toimintoja ryhmän sisällä ei sääntelyä ole aina noudatettu.

Yhtiöiden hallitusten selvitettävä jatkotoimenpiteet

Vakuutusyhtiöiden hallitusten tulee varmistaa, että yhtiöittäin tarvittavat korjaavat toimet selvitetään, ja informoida Finanssivalvontaa korjaustoimien toteutumisesta.

Hallituksen tehtävänä on arvioida hallintojärjestelmänsä riittävyyttä ja tehokkuutta. Erityisesti tilanteessa, jossa yhtiö on ulkoistanut merkittävän osan keskeisistä toiminnoista, sen tulee kiinnittää huomioita tosiasialliseen kykyynsä vaikuttaa palveluntarjoajaan. Yhtiön tulee tarvittaessa käyttää ulkoistamissopimuksien mukaisia oikeuksia, kuten oikeutta antaa yleisiä ja yksilöityjä toimintaohjeita, sekä varmistaa riittävät laadulliset ja määrälliset resurssit.

Tarkennuksia linjauksiin

Finanssivalvonta tekee myöhemmin tarkentavia linjauksia joistakin erityiskysymyksistä. Näitä ovat muun muassa julkisen hallintotehtävän edelleen siirtäminen liittyen liikennevakuutuslain ja työtapaturma- ja ammattitautilain toimeenpanoon sekä kysymys ns. kuoriyhtiöistä eli yhtiöistä, joiden lähes kaikki toiminta on ulkoistettu.

Finanssivalvonta teki vuoden 2017 lopussa teema-arvion, jonka tavoitteena oli selvittää, miten hyvin vakuutusyhtiöt noudattavat ulkoistamista koskevaa sääntelyä ja millaisia ratkaisuja yhtiöt ovat ulkoistamisessa tehneet.

Lisätietoja

Teija Korpiaho, toimistopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.

Liite

Finanssivalvonnan kirje vahinko- ja henkivakuutusyhtiöille (pdf)