Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen
Finanssivalvonnan rahanpesun estämisen valvonta tapahtuu riskiperusteisesti. Valvontaa koskeva strategia kattaa myös terrorismin rahoittamisen estämisen ja talouspakotteiden noudattamisen valvonnan. Strategian tavoitteena on kuvata, mitkä ovat tärkeimmät valvottavasektorit ja miten niitä valvotaan. Samalla on tärkeää huomata, että kaikkiin valvottaviin voidaan kohdistaa kaikkia valvontakeinoja, mikäli niiden toiminnassa havaitaan epäilyjä rahanpesun velvoitteiden puutteista. Strategia on voimassa toistaiseksi, ja sen sisältöä tarkastellaan vuosittain.
Valvottavillamme on velvollisuus tuntea asiakkaansa toimintaa, havaita ja selvittää epäilyttäviä liiketoimia sekä ilmoittaa epäilyistään Rahanpesun selvittelykeskukselle. Olemme koonneet tähän hakemistoon valvottavillemme ohjeita asiakkaan tuntemisesta sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä.
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen perustuu kansainvälisiin standardeihin. Sääntelyllä pyritään siihen, että globaaleilla finanssimarkkinoilla noudatetaan yhtenäisiä asiakkaan tuntemista koskevia menettelytapoja. Tärkeässä roolissa on OECD:n yhteydessä toimiva, hallitusten välinen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastainen toimintaryhmä FATF (Financial Action Task Force on Money Laundering). EU:n rahanpesudirektiivit perustuvat FATFin suosituksiin.
Suomessa Keskusrikospoliisin yhteydessä toimiva rahanpesun selvittelykeskus käsittelee sille tehdyt rahanpesuepäilyilmoitukset. Rahanpesun vastaisen lainsäädännön kehittämisestä vastaa valtiovarainministeriö. Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa, että sen valvottavien menettelytavat, riskienhallinta ja sisäinen valvonta täyttävät lakien asettamat vaatimukset.
Valvottava tai sen toimihenkilö voidaan tuomita rangaistukseen asiakkaan tuntemiseen ja rahanpesun/terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvien (rahanpesulain) velvollisuuksien laiminlyönnistä. Valvottava voi syyllistyä tuottamukselliseen rahanpesuun esimerkiksi silloin, jos se avustaa tai neuvoo asiakasta sijoitustoiminnassa, peiteyhtiöiden perustamisessa tai varojen siirrossa, vaikka sillä on aihetta suhtautua epäillen asiakkaan liiketoimiin.
Yhteystiedot
- Toimistopäällikkö Pekka Vasara, puhelin 09 183 5513
Katso myös
- Rahanpesun estämisen valvontastrategia (pdf)
- Hallinnolliset seuraamukset
- Ohjeistusta rahanvälitystä tarjoaville maksupalveluntarjoajille (pdf)
Muualla verkossa
- Financial Action Task Force (FATF)
- Ulkoasiainministeriön pakotesivut
- Helsingin ulosottovirasto
- Rahanpesun selvittelykeskus
- Anti-Money Laundering and Countering the Financing of Terrorism
- Rahanpesu.fi
-
Määräykset ja ohjeet 2/2023 rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä voimaan 26.6.2023
-
Finanssivalvonnan rahanpesun estämisen valvontastrategia on julkaistu
-
Finanssivalvonnan laatiman pääomamarkkinatoimijoiden rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion yhteenveto on julkaistu
-
Teema-arvio korkeariskisten asiakkaiden aiheettomista pankkipalveluiden rajoittamisista
-
Valtiovarainministeriön kysely PEP-rekisterihankkeesta rahanpesulain mukaisille ilmoitusvelvollisille – vastausaikaa 11.12. asti
-
Finanssivalvonnan laatiman luottolaitossektorin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiarvion yhteenveto on julkaistu
-
Finanssivalvonnan suositus liittyen ukrainalaisten pakolaisten henkilöllisyyden todentamiseen ja mahdollisuuteen saada peruspankkipalveluita
-
Finanssivalvonnan laatiman rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ominaisriskiarvion yhteenveto on julkaistu
-
Finanssivalvonta kehottaa varmistamaan pakotteiden noudattamista koskevien ohjeiden ja järjestelmien ajantasaisuuden
-
Finanssivalvonta pyytää lausuntoja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen määräyksistä ja ohjeista – lausuntoaika päättyy 31.3.2022
-
Päivitetyt RA-tiedonkeruun työkirjat ja ohjeet julkaistu | Kansallinen raportointi (Virati)
-
RA-tiedonkeruussa muutoksia | Kansallinen raportointi (Virati)
-
Päivitetyt RA-tiedonkeruun työkirjat ja ohjeet julkaistu | Kansallinen raportointi (Virati)
-
Päivitetyt RA-tiedonkeruun työkirjat ja ohjeet julkaistu | Kansallinen raportointi (Virati)
-
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä ja kontrolleja koskeva (RA) tiedonkeruusovellus ja työkirjat ladattavissa Jakelu-palvelusta | Kansallinen raportointi (Virati)
-
Finanssivalvonta julkisti rahanpesun estämisen valvontastrategian - pakotevalvonta tehostuu lakiuudistuksen myötä
-
Finanssivalvonta peruuttaa Nada express osk:n maksulaitoslain mukaisen rekisteröinnin maksupalvelun tarjoamisesta ilman toimilupaa
-
Rahanpesun estämisen käytännöissä on tärkeää tasapaino riskien hallinnassa ja tasapuolisten taloudellisten toimintaedellytysten turvaamisessa
-
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet kohdennettava todellisen riskin mukaan - valvonnassa painotetaan riskienhallintakeinoja
-
Nada express osk:lle 25 000 euron seuraamusmaksu ja julkinen varoitus laiminlyönneistä rahanpesun estämisen sääntelyn noudattamisessa
-
Halgan Services Oy:lle 10 000 euron seuraamusmaksu ja julkinen varoitus laiminlyönneistä rahanpesun estämisen sääntelyn noudattamisessa
-
Tehostettua seurantaa finanssisektorin tilanteeseen, pakotteiden toimeenpanoon ja kyberriskeihin varautumiseen
-
Pohjoismaat ja Baltian maat pyytävät Kansainvälistä valuuttarahastoa analysoimaan rajat ylittävän rahanpesun ja terrorismin rahoituksen riskejä alueellaan
-
Finanssivalvonta on määrännyt seuraamusmaksun S-Pankki Oy:lle sekä antanut julkisen varoituksen FIM Varainhoito Oy:lle laiminlyönneistä asiakkaan tuntemisessa
-
Raportti rahanpesun estämisestä ja sen valvonnasta Euroopassa korostaa valvontaresurssien riittävyyttä ja maiden välisen yhteistyön tärkeyttä
-
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien hallinta ei saa haitata kohtuuttomasti pankkipalveluiden saatavuutta
-
Ei tule ampua tykillä kärpästä
-
Mitä rahanpesun estämisen valvonta tarkoittaa Finanssivalvonnassa?
-
Tehokas rahanpesun estäminen: riskillisistä asiakkaista kokonaan eroon vai riskien oikeasuhtaista hallintaa?
-
Unelmista totta kesätöissä Finanssivalvonnassa
-
Rahanpesun estämistä koronan varjossa
-
Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskien arviointi haaste valvojalle ja valvottaville
-
Virtuaalivaluutan tarjoajien toimintaedellytykset muuttuvat merkittävästi sääntelyn myötä
-
Turvaa lainsäädännöstä? Näkökulmia virtuaalivaluutantarjoajia koskevaan lainsäädäntökehikkoon