Valvottavatiedote 1.12.2020 – 77/2020

Ulkoistaminen vakuutusalalla

Vakuutustoimiala on julkista hallintotehtävää hoitaessaan osa ns. välillistä julkista hallintoa. Tällaisia tehtäviä liittyy lakisääteiseen vakuuttamiseen ja tätä koskevan vakuutusturvan hoitoon. Julkista hallintotehtävää hoitava valvottava ei voi siirtää tätä tehtävää edelleen eli ulkoistaa tehtävää, ellei siirtämisestä ole säädetty yksityiskohtaisesti laissa.

Vakuutuslainsäädännössä on niukasti suoranaista sääntelyä siitä, mitä toimintaa voi ulkoistaa. Kokonaiskuvan muodostamiseksi on tunnettava erityisesti myös julkisen hallintotehtävän siirtämiseen liittyvää perustuslain tulkintakäytäntöä.

Valvontahavainnot selvityksen taustalla

Finanssivalvonnan havaintojen mukaan vakuutusalan valvottavat ovat osin ulkoistaneet toimintoja, joiden ulkoistaminen ei ole mahdollista voimassa olevan lain ja sitä koskevan perustuslain tulkintakäytännön nojalla. Asiaa selvitettäessä on havaittu tarve muodostaa kokonaiskuva ulkoistamisen sallittavuudesta ja ryhtyä sen perusteella valvontatoimiin.

Julkiset hallintotehtävät

Useat vakuutusalan valvottavat hoitavat julkisia hallintotehtäviä, jotka on annettu valvottaville perustuslain 124 §:n mukaisesti lailla tai lain nojalla. Julkisella hallintotehtävällä viitataan verraten laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, eikä sille ole annettavissa tarkkarajaista määritelmää. Julkisina hallintotehtävinä ei kuitenkaan ole perusteltua pitää täysin teknisluonteisia toimia, joilla ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen.

Julkisen hallintotehtävän ydin, julkisen vallan käyttäminen, on määriteltävissä kohtuullisen selvästi. Julkisen vallan käyttöä ovat valvottavan toimet, joilla suoraan puututaan yksityisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin, esimerkiksi korvaus- ja etuuspäätösten tekeminen. Muilta osin julkisen hallintotehtävän sisältö on enemmän tulkinnanvarainen ja tulee ratkaistavaksi tapauskohtaisesti. Julkisia hallintotehtäviä voivat olla esimerkiksi asianosaisen kuuleminen, etuus- tai korvaushakemusten vastaanottaminen, neuvonta ja lakisääteisen vakuutuksen maksuunpano.

Julkisia hallintotehtäviä liittyy seuraavien lakien toimeenpanoon

  • vahinkovakuutusyhtiöissä työtapaturma- ja ammattitautilaki, liikennevakuutuslaki, potilasvakuutuslaki, laki ympäristövahinkovakuutuksesta ja laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta
  • työeläkevakuutusyhtiöissä, eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa työntekijän eläkelaki ja yrittäjän eläkelaki
  • vakuutuskassoissa sairausvakuutuslaki ja laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista
  • työttömyyskassoissa työttömyysturvalaki ja vuorotteluvapaalaki.

Julkisen hallintotehtävän ulkoistus edellyttää siihen oikeuttavan säännöksen

Valvottava, joka hoitaa julkista hallintotehtävää, ei voi siirtää sitä edelleen (subdelegointi), ellei siirtämisestä ole säädetty yksityiskohtaisesti laissa.

Edellä luetelluille valvottaville ei ole säädetty mahdollisuutta subdelegointiin. Siten valvottavat eivät voi ulkoistaa julkisia hallintotehtäviä voimassa olevan sääntelyn perusteella. Tämä koskee myös tehtävien siirtämistä toiselle toimiluvalliselle toimijalle.

Yksityisoikeudellinen toiminta

Vakuutuslainsäädännöllä on keskeinen merkitys ratkaistaessa ulkoistamisen sallittua laajuutta silloin, kun kyse ei ole julkisen hallintotehtävän hoitamisesta. Yleisesti sanoen valvottavalla on oltava laissa edellytetyt toimielimet ja hallintojärjestelmä. Lähtökohtaisesti ulkoistaminen on muuten mahdollista.

Ulkoistamisen sallitun laajuuden tarkempi arviointi on kuitenkin tapauskohtaista. Arviointiin vaikuttavat esimerkiksi valvottavan toiminnan laatu ja riskit sekä hallinnon järjestämiseen liittyvä suhteellisuusperiaate.

Jatkotoimet

Valvottava on velvollinen ryhtymään tarvittaviin toimiin, mikäli se on ulkoistanut toimintaansa enemmän kuin laissa sallitaan. Ulkoistamisen valvonta tapahtuu osana jatkuvaa valvontaa. Finanssivalvonta myös päivittää omia ohjeitaan vastaamaan ulkoistamiskysymysten nykyistä tulkintakäytäntöä.

Lisätietoja

Kaisa Forsström, osastopäällikkö, puhelin 09 183 5252 tai kaisa.forsstrom(at)finanssivalvonta.fi