Valvottavatiedote 31.3.2020 – 13/2020

Ajankohtaista työeläkelaitosten valvonnasta ja raportointiaikatauluista

Finanssivalvonnan Työeläkelaitokset-toimisto on kohdistanut valvontaansa uudelleen. Valvottavien vakavaraisuustilannetta, lainsäädännön ja markkinamuutosten vaikutuksia mm. likviditeettiin ja toiminnan jatkuvuuteen seurataan entistä tiiviimmin. Tälle vuodelle suunniteltua tarkastustoimintaa sen sijaan rajoitetaan toistaiseksi.

Koronavirustilanteen vuoksi Työeläkelaitokset-toimisto on tehnyt muutamia tarkennuksia työeläkeyhtiöiden ja sairauskassojen raportointiaikatauluihin. Eläkesäätiöiden, eläkekassojen, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen ja Merimieseläkekassan raportointiaikataulut säilyvät ennallaan. Mahdollisissa aikatauluongelmissa pyydämme olemaan yhteydessä Työeläkelaitokset-toimiston yhteiseen sähköpostiin hyvissä ajoin.

Finanssivalvonnan toimet koronavirustilanteen aikana

Voimakkaat markkinaliikkeet sekä osake- että korkomarkkinoilla ovat vaikuttaneet työeläkelaitosten sijoitustoiminnan tuottoon ja vakavaraisuuteen. Vakavaraisuusaste on laskenut noin seitsemän prosenttiyksikköä. Riskikantokyky suhteessa riskinottoon on edelleen keskimäärin kohtuullisella tasolla: keskimääräinen vakavaraisuusasema on laskenut vuoden vaihteen 1,7:n tasolta noin kaksi kymmenystä. Työeläkelaitoskohtaiset erot ovat kuitenkin huomattavat. Koronakriisillä on luonnollisesti vaikutusta myös työeläkelaitosten käytännön toiminnan järjestämiseen1.

Tilanteen johdosta Työeläkelaitokset-toimisto on kohdistanut valvontaansa uudestaan. Valvonnan keskiössä ovat nyt erityisesti valvottavien vakavaraisuus tai kateasema, likviditeetti sekä valvottavien toimintakyky. Myös valvottavien hallinnon toimivuuteen ja toimivan johdon ja hallituksen rooliin poikkeustilanteen hallinnassa kiinnitetään erityistä huomiota. Sen sijaan työeläkelaitosten tarkastustoimintaa ja muuta kuin koronavirusepidemian aiheuttaman tilanteen hallintaan liittyvää toimintaa rajoitetaan. Uusia työeläkelaitosten tarkastuksia ei toistaiseksi käynnistetä. Valvontatoimet kohdistetaan riskiperusteisesti.

Finanssivalvonta korostaa, että eläkelaitosten, ja erityisesti myös hallitusten, tulisi kyetä seuraamaan markkinamuutosten vaikutuksia vakavaraisuuteen ja toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen riittävällä tavalla. Normaali laskennan vähimmäistiheys ei ole usein riittävä markkinaliikkeiden ollessa voimakkaita. Myös vastuuvelan määrä tulisi kyetä, laitoksen riskiprofiili huomioon ottaen, laskemaan sisäisen raportoinnin ja riskienhallinnan tueksi riittävän usein.

Poikkeava raportointiaikataulu

Työeläkeyhtiöiden ja sairauskassojen alla olevien raporttien toimitusajat muuttuvat seuraavasti:

  Raportointi Toimitusaika
Työeläkeyhtiöt    
1 VD Vakavaraisuus 30.4.2020
2 VF Vastuuvelan kate 30.4.2020
3 VS Eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskeminen ja sijoitusten hajauttaminen 30.4.2020

Työeläkeyhtiöiden muiden raporttien osalta raportointiaikataulut säilyvät ennallaan.

Sairauskassat

4

 

KA Tuloslaskelma- ja tasetaulukot

 

viimeistään 30.8.2020 

Valvottavan tulee toimittaa Finanssivalvonnalle VKL 9 luvun 97 §:n edellyttämät asiakirjat sekä suorittaa raportointi viimeistään kuukauden kuluessa varsinaisen kassankokouksen pitämisestä, kuitenkin viimeistään 30.8.2020 mennessä.

Lisäeläkelaitosten tiedonkeruu

Lisäeläkelaitosten yleiseurooppalaiseen tiedonkeruuseen, eli ns. PF-tiedonkeruuseen, liittyen on hyvä seurata EIOPAn tiedotteita, jotka ovat luettavissa EIOPAn verkkosivuilla.

Lisätietoja antavat

  • raportointi: Marketta Lindén, tilinpäätösasiantuntija, puhelin 09 183 5350 tai marketta.linden(at)finanssivalvonta.fi
  • muut asiat: Mikko Kuusela, toimistopäällikkö, puhelin 09 183 5525 tai mikko.kuusela(at)finanssivalvonta.fi  



1Vakavaraisuusasteen ja vakavaraisuusaseman osalta tarkoitetaan lakisääteistä toimintaa harjoittavia työeläkevakuutusyhtiöitä, eläkesäätiöitä ja eläkekassoja.