Blogi 31.7.2019 – 8/2019

Kesä Digitalisaatio ja pankkipalvelut -toimistossa lainsäädännön äärellä

Senni Haajanen

Kirjoittaja Senni Haajanen työskentelee Finanssivalvonnassa kesätyöntekijänä Digitalisaatio ja pankkipalvelut -toimistossa.

Odotukseni Finanssivalvonnan kesätyötä kohtaan olivat korkealla. Opiskelen kauppatieteitä, mutta pääaineeni yritysjuridiikan myötä kiinnostukseni kohdistuu juridisiin asioihin, ja toivoinkin työni olevan juuri oikeudellisten asioiden keskiössä. Työhaastattelussa kerrottiin, että työskentelemään pääsisi muun muassa toisen maksupalveludirektiivin (PSD2) sekä virtuaalivaluuttoihin kohdistuvan uuden sääntelyn parissa. Nämä ovat olleet jo jonkin aikaa polttavia puheenaiheita finanssialalla.  Jos PSD2 ei ole tuttu, kyseessä on direktiivi joka lisää kilpailua maksupalveluissa ja tuo mukanaan muutoksia muun muassa netissä maksamiseen sekä tunnuslukulistan käyttöön. Olen tehnyt kandidaatintutkielmani PSD2:den kanssa samaa alaa koskettavasta eIDAS-asetuksesta ja suunnittelen graduni aiheen liittyvän juurikin PSD2:teen, joten tulevat työtehtävät osuivat kiinnostuksenkohteisiini erinomaisesti.

Kesäntyöntekijän päivät olen kokenut ennen kaikkea monipuolisina, mielekkään haastavina ja mielenkiintoisina. Olen päässyt osallistumaan moneen eri projektiin ja etsimään yhdessä asiantuntijoiden kanssa vastauksia tulkintakysymyksiin. Mielipidettä kysytään usein ja osaamiseen luotetaan. Digitalisaatio ja pankkipalvelut -toimisto käsittelee laajasti pankkialan juridista kenttää laidasta laitaan, ja tämä heijastuu vahvasti myös omiin työtehtäviini. Toimistomme käsittelee muun muassa pankkialan uuden sääntelyn tuomia vaikutuksia sekä tulkitsee erinäisiä tapauksia liittyen FinTechiin. FinTechillä (Financial Technology) tarkoitetaan teknologiaa, jota käytetään pankki-, vakuutus-, rahoitus-, sijoitus- tai maksupalveluiden tuottamiseen. Sillä viitataan myös kasvuyrityksiin, jotka kehittävät uutta finanssiteknologiaa tai uusia finanssiteknologiaa hyödyntäviä palveluja.

Minulla on viikoittaisia pysyviä tehtäviä: käsittelen pankkialan selvityspyyntöjä ja hoidan finanssialan innovaatioihin sekä PSD2:teen liittyviä yhteydenottoja. Viikoittaisten tehtävien lisäksi saan toimistoltamme muita valmistelutehtäviä ja projekteja, jotka ovat tähän mennessä liittyneet muun muassa sääntelyyn koskien virtuaalivaluutan tarjoajia, kuluttajansuojaa sekä asuntoluoton välitystä tarjoavia palveluita. Esimerkkeinä näistä pienemmistä projekteista mainittakoon Fivan uuden virtuaalivaluutan tarjoajia koskevan määräys- ja ohjekokoelman lausuntoyhteenvedon laadinta sekä PSD2:teen liittyvän infopaketin laatiminen kuluttajansuojan näkökulmasta. Koen mieluisana lain tulkitsemisen ja erityisesti viihdynkin sellaisten tulkintaa vaativien tilanteiden parissa, joita uusiin innovaatioihin saattaa liittyä.

Yhtenä tärkeimpänä työvälineenäni toimii lakitietopalvelu Edilex, jossa vähintäänkin maksupalvelulaki, maksulaitoslaki ja kuluttajansuojalaki ovat päivittäin auki selaimen välilehdillä. Toimistomme tekee luonnollisesti paljon yhteistyötä muun muassa Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) kanssa ja yhteydenottoja tulee myös englanniksi ja ruotsiksi, jolloin pääsee tarvittaessa kehittämään myös omaa ammatillista sanavarastoa niiden kielten osalta.

Kesätyö Digitalisaatio ja pankkipalvelut -toimistossa on hieno tilaisuus päästä syventymään tarkemmin asiaan liittyviin lakipykäliin ja ajankohtaisiin sääntelyn uudistuksiin sekä soveltamaan yliopiston penkillä opittua. Asiantuntijat ja esimies kannustavat myös etsimään organisaation sisäisiä tehostamiskohteita ja olenkin jo nyt muutaman kuukauden työjakson aikana päässyt osaksi suunnittelemaan toimiston toimintamallien uudistusta.  

Kesätyö merkitsi minulle myös muuttoa Helsinkiin, ja olen uuden työn ohella päässyt opettelemaan muun muassa ratikoiden reittejä ja kaupunginosien lempinimiä. Itse työn lisäksi olen saanut myös Helsinkiin sopeutumiseen rutkasti apua muilta fivalaisilta. Kesätyöntekijänä olen tuntenut oloni odotetuksi ensimmäisistä tunneista alkaen Fivan ja Suomen Pankin seinien sisällä. Työyhteisöön pääsi nopeasti sisään, toisia moikataan käytävillä tuttavallisesti ja apu on tarvittaessa lähellä yli toimistorajojen. Mukavat kollegat tekevät työskentelystä hankalienkin asioiden kanssa huomattavasti helpompaa.

Kirjoitus on julkaistu alun perin osana Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan yhteistä kesätyöblogisarjaa, jonka muut postaukset löydät tästä linkistä.