Valvottavatiedote 3.7.2014 – 41/2014

EBAn ohjeet varojen vakuussidonnaisuuden julkistamisesta

Euroopan pankkiviranomainen (EBA) on 27.6.2014 julkaissut verkkopalvelussaan ohjeet varojen vakuussidonnaisuuden julkistamisesta (disclosure of encumbered and unencumbered assets). Ohjeet koskevat myös varoja, jotka eivät ole vakuuskäytössä. Ohjeet on ensimmäinen askel kohti varojen vakuussidonnaisuuden yhtenäistä julkistamista EU:ssa ja ne on laadittu Euroopan järjestelmäriskikomitean (ESRB) suosituksen pohjalta.     

Ohjeet on suunnattu niille luottolaitoksille, joita CRR:n kahdeksannen osan julkistamisvaatimukset koskevat. Julkistettava tieto perustuu kolmeen lomakkeeseen sekä kertomukseen varojen vakuussidonnaisuuden tärkeydestä luottolaitoksen rahoitusmallissa. Ohjeilla pyritään varmistamaan, että markkinoille annettu tieto on selkeää, helposti vertailtavaa ja asianmukaista.

Toimivaltaisten viranomaisten tulisi saattaa ohjeet voimaan kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun EBA on ne julkaissut, eli 27.12.2014 mennessä. Ohjeet arvioidaan uudestaan vuoden kuluttua ja ne muodostavat pohjan sitovalle tekniselle standardille, jonka EBA laatii vuoteen 2016 mennessä.

Ohjeet ovat luettavissa EBAn verkkopalvelussa.

Lisätietoja antaa

riskiasiantuntija Lauri Kujala, puhelin 010 831 5223 ja sähköposti lauri.kujala(at)finanssivalvonta.fi.