Valvottavatiedote 25.11.2013 – 75/2013

Selvitys peruspankkipalveluiden saatavuudesta ja hinnoittelusta sisältää suosituksia pankeille

Finanssivalvonta antoi eduskunnan pankkivaltuustolle selvityksen peruspankkipalveluiden saatavuudesta ja hinnoittelusta 14.11.2013. Selvityksen tiedot perustuivat kuluvan vuoden maaliskuun 1. päivän tilanteeseen.

Saatavuuden osalta Finanssivalvonta totesi, että pääsääntöisesti peruspankkipalveluja on edelleen hyvin saatavissa. Eräiden palveluiden saatavuuden – siinä muodossa kuin asiakkaat niitä haluavat tai kykenevät käyttämään – voidaan katsoa joiltakin osin heikentyneen mm. henkilöasiakaskonttoreiden vähentymisen vuoksi. 

Palvelujen hinnoittelun osalta Finanssivalvonta totesi, että muutamat pankit veloittavat laskun maksamisesta käteisellä pankkikonttorissa 7–8 euroa. Finanssivalvonta katsoo, että näin korkea hinta voi vaikeuttaa peruspankkipalveluiden saatavuutta kohtuulliseen hintaan. Finanssivalvonta suosittaa tällaisten veloitusten kohtuullistamista.

Asiakkaat voivat myös omilla valinnoillaan vaikuttaa niihin kustannuksiin, joita he joutuvat pankin palveluista maksamaan. Sen vuoksi Finanssivalvonta suosittaa, että pankit opastavat asiakkaitaan sopivien palvelujen valinnassa.

Konttoriverkoston supistuminen ja esimerkiksi käteispalvelujen rajoittaminen pankkien henkilöasiakaskonttoreissa on voinut paikallisesti heikentää pankkipalvelujen saatavuutta. Finanssivalvonta suosittaa, että jos käteispalvelujen saatavuutta on rajoitettu, pankit viestivät asiakkaille selkeästi milloin ja mistä palvelua on saatavissa.

Lisätietoja antavat

  • toimistopäällikkö Timo Peltonen, puhelin 010 831 5551 ja
  • osastopäällikkö Erja Rautanen, puhelin 010 831 5550.