Tarkastusten tiivistelmät

Narvi Payments Oy Ab: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen (tiivistelmä)

Toimija/Valvottava: Narvi Payments Oy Ab

Toimilupa: Sähkörahayhteisö

Tarkastuksen aihe: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen

Riskialue: Maksajan tiedot ja asiakkaan tunteminen

Tarkastuksen valmistuminen: H1/2026

Tarkastuksen tavoitteena oli arvioida, noudattaako Narvi Payments Oy Ab (jäljempänä ”Yhtiö”) maksajan tiedot -asetuksen vaatimuksia sekä maksajan tietoihin liittyviä rahanpesulain mukaisia velvoitteita tunnistaa, todentaa ja tuntea asiakkaansa. Tarkastuksessa arvioitiin erityisesti Yhtiön menettelyjä maksajan tietojen todentamisessa ja toimittamisessa sekä asiakkaan tuntemistietojen hankkimisessa ja säilyttämisessä. Yhtiön toimintaa tarkasteltiin ajanjaksolta 1.7.–29.12.2024.

Sähkörahayhteisöllä tulee olla asianmukaiset menettelyt, joilla se tunnistaa, todentaa ja tuntee asiakkaansa. Lisäksi sähkörahayhteisön on huolehdittava siitä, että asiakkaan tuntemistiedot ovat riittäviä, ajantasaisia ja olennaisia. Sähkörahayhteisön on varmistettava ennen varainsiirron toteutusta, että se toimittaa maksajasta riittäviä ja paikkansapitäviä tietoja sekä varmistettava, että maksajan tiedot kulkevat varainsiirron mukana.

Tarkastuksessa havaittiin suuren merkittävyyden puutteita varainsiirtojen mukana toimitettavien maksajan tietojen osalta. Yhtiö oli useissa varainsiirroissa käyttänyt kirjeenvaihtajapankin asiakasvaratiliä, mikä aiheutti sen, että alkuperäisen maksajan tiedot eivät siirtyneet koko maksuketjun läpi lopullisen saajan maksupalveluntarjoajalle. Lisäksi Yhtiö toimitti joissakin varainsiirroissa virheellisiä tai puutteellisia maksajan nimitietoja.

Asiakkaan tuntemistietojen osalta havaittiin kohtalaisen merkittävyyden puutteita erityisesti tuntemistietojen hankkimisessa, säilyttämisessä ja ohjeistuksessa. Puutteita ilmeni muun muassa asiakkaiden nimitietojen merkitsemisessä järjestelmiin, osoitetietojen selvittämisessä ja ohjeistuksen kattavuudessa luonnollisten henkilöiden osalta.

Tarkastuksen havaintojen kokonaismerkittävyys oli kohtalainen.