Tarkastusten tiivistelmät

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva: Solvenssi II -vastuuvelan, vakavaraisuusvaatimuksen ja kirjanpidon vastuuvelan tarkastus (tiivistelmä)

Toimija/Valvottava: Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva
Toimilupa: Henkivakuutusyhtiö
Tarkastuksen aihe: Solvenssi II -vastuuvelan, vakavaraisuusvaatimuksen ja kirjanpidon vastuuvelan tarkastus
Riskialue: Vakuutustekninen riski
Tarkastuksen valmistuminen: H1/2025

Finanssivalvonta on rotaatioperiaatteella tehnyt yhtiöön vuonna 2024 vastuuvelan laskentaan ja vakavaraisuusvaatimukseen kohdistuvan tarkastuksen. Tarkastuksessa arvioitiin vastuuvelan ja vakavaraisuusvaatimuksen laskentaprosesseja ja näihin liittyviä järjestelmiä, vastuuvelan realistisuutta, aktuaaritoiminnon prosesseja, muita vakuutustekniikkaa edellyttäviä prosesseja sekä raportointia ja dokumentointia.

Yhtiöllä on vanha säästövakuutuskanta, joka on run-off-tilassa, sekä uusmyynnissä oleva riskivakuutuskanta. Säästövakuutuskannasta osa on oikeutettu nk. terminaalibonukseen, osa vuodesta 2022 lähtien on muutettu sijoitussidonnaisiksi. Terminaalibonuksen määrä vaihtelee sijoitusomaisuuden tuoton perusteella. Muun muassa tämän takia yhtiö on Sol-venssi II -näkökulmasta erittäin vakavarainen.

Yhtiön toimintaa arvioitiin seuraavien säännösten pohjalta: vakuutusyhtiölaki, Solvenssi II -direktiivi, Euroopan komission delegoitu asetus yllä mainitun direktiivin täydentämisestä, EIOPAn julkaisemat ohjeet sekä Finanssivalvonnan määräykset ja ohjeet.

Solvenssi II -säännöstön mukaan vakuutusyhtiön vastuuvelka on laskettava varovaisella, luotettavalla ja puolueettomalla tavalla. Vakuutusyhtiöllä on oltava toimintatavat ja menetelmät vastuuvelan laskennassa käytettävien tietojen asianmukaisuuden, riittävyyden ja tarkkuuden varmistamiseksi. Aktuaaritoiminnon tehtävänä on koordinoida vastuuvelan laskentaa ja varmistaa vastuuvelan laskennan menetelmien ja mallien sekä vastuuvelan laskennassa tehtyjen oletusten asianmukaisuus.

Tarkastuksen tavoitteena oli varmistaa, että laskentaprosessit on järjestetty Solvenssi II -säännöstön mukaisesti siten, että laskennan lopputulokset ovat luotettavat ja realistiset. Säännöstö on kuitenkin periaatepohjainen. Yhtiötä kehotetaan kuitenkin varmistamaan, että laskentaoletukset ja -periaatteet noudattavat alalla yleisesti käytössä olevia laskentaoletuksia ja -periaatteita.

Finanssivalvonnan tarkastuksessa havaittiin puutteita vakuutusteknisten palveluiden organisoinnissa, laskennan tietojen laadussa, asiantuntijaharkinnan käytössä ja dokumentoinnissa, laskentaoletusten asetannassa ja perusteluissa sekä validointi- ja dokumentointiprosesseissa. Havaintojen merkittävyys vaihteli vähäisestä suureen.

Tarkastuksen havaintojen kokonaismerkittävyys oli suuri.