Tarkastusten tiivistelmät

Holvi Payments Services Oy: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen sekä maksajan tiedot (tiivistelmä)

Toimija/Valvottava: Holvi Payments Services Oy
Toimilupa: Maksulaitos
Tarkastuksen aihe: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen sekä maksajan tiedot
Riskialue: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen
Tarkastuksen valmistuminen: H2/2025

Tarkastuksen tavoitteena oli arvioida, noudattaako Holvi Payments Services Oy (jäljempänä Yhtiö) maksajan tiedot -asetuksen vaatimuksia sekä maksajan tietoihin liittyviä rahanpesulain mukaisia vaatimuksia tunnistaa, todentaa ja tuntea asiakkaansa. Tarkastuksessa arvioitiin erityisesti Yhtiön menettelyjä maksajan tietojen toimittamisessa ja todentamisessa sekä asiakkaan tuntemistietojen hankkimisessa ja säilyttämisessä. Yhtiön toimintaa tarkasteltiin ajanjaksolta 1.7.2024-29.12.2024.

Maksulaitoksella tulee olla asianmukaiset ja luotettavat menettelyt, joilla se tunnistaa, todentaa ja tuntee asiakkaansa. Lisäksi maksulaitoksen on huolehdittava siitä, että asiakkaan tuntemistiedot ovat riittäviä, ajantasaisia ja olennaisia sekä säilytettävä nämä tiedot. Maksulaitoksen on varmistettava ennen varainsiirron toteutusta, että se toimittaa maksajasta riittäviä ja paikkansapitäviä tietoja, joilla maksaja on jäljitettävissä.

Tarkastuksessa havaittiin kohtalaisen merkittävyyden puutteita maksajan tietojen oikeellisuuden ja ajantasaisuuden varmistamisessa. Yhtiö toimitti varainsiirroissa useissa tapauksissa virheellisiä tai puutteellisia maksajan nimitietoja. Lisäksi osoitetiedot olivat joissain tapauksissa vanhentuneita tai virheellisiä. Yhtiön sisäiset ohjeistukset eivät kaikilta osin vastanneet Yhtiön tosiasiallista toimintaa, mikä lisäsi sääntelyn noudattamatta jättämisen riskiä.

Asiakkaan tuntemisen osalta havaittiin kohtalaisen merkittävyyden puutteita erityisesti asiakkaiden tuntemistietojen säilyttämisessä. Puutteita esiintyi muun muassa asiakkaiden nimitietojen merkitsemisessä järjestelmiin. Joissain tapauksissa tiedot eivät olleet ajantasaisia tai ne sisälsivät kirjoitusvirheitä. Lisäksi Yhtiön asiakkaan tuntemisen sisäisissä ohjeissa ja niiden noudattamisessa havaittiin puutteita.

Tarkastuksen havaintojen kokonaismerkittävyys oli kohtalainen.