Tarkastusten tiivistelmät

FOREX AB, Filial i Finland: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen (tiivistelmä)

Toimija/Valvottava: FOREX AB, Filial i Finland

Toimilupa: Maksulaitos

Tarkastuksen aihe: Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estäminen

Riskialue: Maksajan tiedot ja asiakkaan tunteminen

Tarkastuksen valmistuminen: H1/2026

Tarkastuksen tavoitteena oli arvioida, noudattaako FOREX AB, Filial i Finland (jäljempänä ”Yhtiö”) maksajan tiedot -asetuksen vaatimuksia sekä maksajan tietoihin liittyviä rahanpesulain mukaisia vaatimuksia tunnistaa, todentaa ja tuntea asiakkaansa. Tarkastuksessa arvioitiin erityisesti Yhtiön menettelyjä maksajan tietojen toimittamisessa ja todentamisessa sekä asiakkaan tuntemistietojen hankkimisessa ja säilyttämisessä. Yhtiön toimintaa tarkasteltiin ajanjaksolta 1.7.2024-29.12.2024.

Maksulaitoksella tulee olla asianmukaiset ja luotettavat menettelyt, joilla se tunnistaa, todentaa ja tuntee asiakkaansa. Lisäksi maksulaitoksen on huolehdittava siitä, että asiakkaan tuntemistiedot ovat riittäviä, ajantasaisia ja olennaisia sekä säilytettävä nämä tiedot. Maksulaitoksen on varmistettava ennen varainsiirron toteutusta, että se toimittaa maksajasta riittäviä ja paikkansapitäviä tietoja, joilla maksaja on jäljitettävissä.

Tarkastuksessa havaittiin vähäisen merkittävyyden puutteita maksajan tietojen laadussa: Yhtiö toimitti joissakin tapauksissa samasta asiakkaasta virheellisiä tai toisistaan poikkeavia nimitietoja sekä ristiriitaisia tai epätarkkoja osoitetietoja. Lisäksi havaittiin, että Yhtiöllä ei ollut riittävän tarkkoja ja käytännönläheisiä ohjeita maksajan tiedot -asetuksen vaatimusten huomioimiseksi.

Tarkastuksessa havaittiin kohtalaisen merkittävyyden puutteita liittyen asiakkaan tunnistamiseen, todentamiseen ja tuntemiseen. Yhtiö ei kaikilta osin säilyttänyt asiakkaiden henkilöllisyyden todentamisessa käytetyn asiakirjan kaikkia tietoja rahanpesulain asettamien edellytysten mukaisesti. Lisäksi havaittiin, että asiakkaan tuntemiseen liittyvät sisäiset ohjeistukset eivät kaikilta osin tukeneet asiakkaan tuntemistietojen keräämistä ja säilyttämistä rahanpesulain edellyttämällä tavalla.

Tarkastuksen havaintojen kokonaismerkittävyys oli kohtalainen.