Tarkastusten tiivistelmät

Palvelualojen työttömyyskassa: Etuuskäsittelyn oikeellisuus ja laatu (tiivistelmä)

Toimija/Valvottava: Palvelualojen työttömyyskassa

Toimilupa: Työttömyyskassa

Tarkastuksen aihe: Etuuskäsittelyn oikeellisuus ja laatu

Riskialue: Menettelytavat

Tarkastuksen valmistuminen: H2/2026

Tarkastuksen tavoitteena oli selvittää valvottavan etuusratkaisutoiminnan lainmukaisuutta, samoin kuin sen ohjaamisen, seurannan ja valvonnan riittävyyttä.

Tarkastuksen ulkopuolelle rajattiin sisäisen valvonnan toimintaperiaatteiden tarkempi tarkastelu ja kassan sisäinen tarkastus. Takaisinperintä- ja muutoksenhakuprosessit ja niiden valvonta eivät olleet tarkastuksen piirissä, mutta niitä koskevaa tilastotietoa hyödynnettiin arvioitaessa etuuskäsittelyn laatua.

Tarkastus on tehty haastattelemalla erikseen työttömyyskassan käsittelijöitä yksitellen ja toisaalta työttömyyskassan hallinnon edustajia yhteishaastattelussa. Tarkastuksella käsitellään valvottavassa keväällä 2026 käytössä olevia toimintamalleja ja ohjeita.

Tarkastuksen kriteereinä on käytetty hallintolain 6 §:n tasapuolisuusvelvoitetta ja 53 §:n automaattiseen ratkaisukäytäntöön liittyviä edellytyksiä; työttömyyskassalain 12 §:n hallituksen tehtäviä; työttömyysturvalain 3 luvun 3 §:n etuuden maksamisen rajoittamista, 4 luvun 3:n osa-aikatyön aiheuttamaan rajoittamista, 11 luvun 10 §:n takaisin perintää, 14 luvun 4 §:n toimeenpano-ohjetta sekä työttömyyskassoja koskevien määräysten ja ohjeiden 5 luvun luotettavaa hallintoa, 6 luvun sisäistä valvontaa ja 7 luvun riskienhallintaa.

Tarkastuksella tehtiin erittäin suuren merkityksen havainto vakuutusoikeuden ratkaisun huomiotta jättämisestä ja automaattisen ratkaisumenettelyn käyttämisessä jäsenyysasioissa. Lisäksi tehtiin havainnot jälkikäteisen valvonnan ja olemassa olevan tiedon käyttämisen puutteista, hallituksen suhtautumisessa saamiinsa suunnitelmiin ja raportteihin sekä ohjeistuksen puutteista, jotka saattavat johtaa erilaisiin ratkaisuihin samanlaisissa tilanteissa sekä käsittelyn tuen puutteista.

Tarkastuksen havaintojen kokonaismerkittävyys oli suuri.