Valvottavatiedote 18.5.2015 – 20/2015

Solvenssi II -välivaiheen ensimmäisen raportoinnin aikataulu on muuttunut

Tietojen toimittamista kansallisille viranomaisille koskevien EIOPAn ohjeiden (EIOPA-CP-13/010) mukaan ensimmäinen välivaiheen raportointiajankohta on tämän vuoden kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Ensimmäinen välivaiheen raportointi koskee yksittäisen yrityksen vuositason raportointia tilikaudelta 2014. Raportointi sisältää määrälliset tiedot sekä em. ohjeen osien IV–VI mukaiset vakavaraisuuskertomukset.

Määrällisten tietojen toimitusaikaa on teknisten syiden vuoksi siirretty viikolla eteenpäin. Määrällisten tietojen uusi toimitusaika on viimeistään 11.6.2015. 

Määrälliset tiedot toimitetaan konekielisenä raporttina tai raportteina. Valvottava voi tuottaa raportin omin keinoin konekielisen tietojenvälityksen kuvauksen ja EIOPAn ohjeistuksen avulla tai käyttää Finanssivalvonnan raportointiin tuottamaa Excel-muotoista tiedonkeruusovellusta. Tiedonkeruusovellus on ladattavissa Jakelu-palvelusta. Tiedonkeruusovellus julkaistaan 18.5.2015.

Määrällisiä tietoja koskeva raportointi toimitetaan osoitteeseen: rahoitus(at)bof.fi.

Vakavaraisuuskertomukset toimitetaan alkuperäisen aikataulun mukaan viimeistään 4.6.2015. Ne toimitetaan sähköpostilla pdf-muodossa osoitteeseen: S2raportointi(at)finanssivalvonta.fi.

Vuositason ryhmiä koskevat määrälliset tiedot sekä vakavaraisuuskertomukset toimitetaan viimeistään 16.7.2015 edellä mainittuihin osoitteisiin.

Lisätietoja välivaiheen raportoinnista sekä Solvenssi II -raportoinnista on EIOPAn päivitetyllä kotisivulla.

Lisätietoja antaa

analyytikko Kirsti Svinhufvud, puhelin 010 831 5251 kirsti.svinhufvud(at)finanssivalvonta.fi.