4. Tiedonantovelvollisuuden valvonta

Listayhtiöiden tiedonantovelvollisuuden valvonnassa tavoitteenamme on, että sijoittajilla on käytössään riittävät tiedot perustellun arvion tekemiseksi listayhtiöstä ja sen arvopaperista. Keskeistä on sijoittajainformaation luotettavuus, avoimuus, oikea-aikaisuus ja tasapuolisuus.

Valvonta vuonna 2023 ja painopisteitä vuodelle 2024

Käynnistimme vuoden 2022 aikana uuden konseptin listayhtiöihin kohdistuvista tarkastuksista. Listayhtiötarkastuksen tavoitteena on arvioida, millaiset valmiudet ja prosessit yhtiöllä on hoitaa markkinoiden väärinkäyttöasetuksessa säädettyä sisäpiiritiedon julkistamisvelvollisuutta sekä millaiset valmiudet ja prosessit yhtiöllä on sisäpiiritiedon hallinnassa esimerkiksi sisäpiiritiedon julkistamisen lykkäämiseen ja sisäpiiriluetteloiden laatimiseen ja ylläpitoon. Tarkoituksemme on jatkaa näitä tarkastuksia myös jatkossa.

Valvonnassa on viime aikoina painottunut erityisesti yhtiöiden tulevaisuuden näkymät ja niiden muutosten oikea-aikainen julkistaminen. Edelleen huomiomme on kiinnittynyt sisäpiiritiedon määrittelyyn sekä sisäpiiritiedon julkistamisen lykkäämisen ja sisäpiiriluetteloiden perustamisen oikea-aikaisuuteen. Vuoden 2024 alusta sisäpiiritiedon julkistamisen lykkäämistä koskevat ilmoitukset on tullut raportoida Finanssivalvonnalle sähköisen asiointipalvelun kautta.

Julkaisimme loppuvuodesta Markkinat-tiedotteessa artikkelin liikkeeseenlaskijoiden yhteydenpidosta analyytikoihin. Julkisuudessa on ollut keskustelua tapauksista, joissa esimerkiksi analyytikoille pidetyn puhelun yhteydessä osakkeen kurssi on reagoinut merkittävästi. Artikkelin tarkoituksena oli tuoda esiin hyviä toimintatapoja, joita noudattamalla liikkeeseenlaskija voi pyrkiä varmistumaan siitä, että sen kommunikointi analyytikoiden kanssa on sääntelyn mukaista eikä herätä epäilyksiä sisäpiiritiedon laittomasta ilmaisemisesta. Kävimme aiheesta aktiivista keskustelua myös IR-yhdistyksen edustajien kanssa.

Annoimme palautetta listayhtiöille ESEF-raportoinnista. Palaute kohdistui erityisesti niihin yhtiöihin, joiden raportointiin liittyi samoja havaintoja kuin edellisvuonna. Finanssivalvonta edellytti, että havainnot käsitellään yhtiön hallituksessa ja että Finanssivalvontaa informoidaan yhtiön korjaavista toimenpiteistä.

Vuonna 2024 jatkamme valvontaamme pitkälti samojen teemojen parissa kuin vuonna 2023. Finanssivalvonta jatkaa myös tiivistä yhteistyötä Helsingin Pörssin markkinavalvonnan kanssa, joka valvoo listayhtiöiden tiedottamista pörssin sääntöjen noudattamisen näkökulmasta.

Lisätietoja antavat

  • Rickard Sandell, vanhempi juristi, rickard.sandell(at)finanssivalvonta.fi tai puhelin 09 183 5353
  • Sari Helminen, toimistopäällikkö, sari.helminen(at)finanssivalvonta.fi tai puhelin 09 183 5264


Seuraava sivu: 5. Kaupankäynnin valvonta