Verkkouutinen 20.3.2020 – 7/2020

Koronavirus on saanut huijarit liikkeelle – varo kalasteluyrityksiä!

Poikkeusolot ovat lisänneet huijausyrityksiä. Finanssivalvonta haluaa muistuttaa keinoista, joilla huijauksen kohteeksi joutumisen voi välttää.

Huijausyrityksiä tehdään esimerkiksi sähköpostilla, sosiaalisessa mediassa ja verkkouutisiksi naamioiduilla huijaussivustoilla. Huijarit käyttävät myös perinteisiä viestintäkanavia, kuten puheluita ja tekstiviestejä.

Jätä huomiotta epämääräiset yhteydenotot, älä klikkaa oudolta vaikuttavia linkkejä tai avaa epäilyttävien sähköpostien liitteitä.

Seuraa tunnettuja ja luotettavia lähteitä kuten viranomaiskanavia, kun haluat tietoa koronaviruksesta. Pankit, vakuutusyhtiöt ja muut Finanssivalvonnan valvomat palveluntarjoajat tiedottavat palveluistaan omilla verkkosivuillaan ja asiakaspalvelukanavissaan.

Muista että viranomaiset ja pankit eivät koskaan pyydä luovuttamaan henkilökohtaisia tietojasi puhelimessa, sähköpostissa tai tekstiviestillä. Verkko- ja mobiilipalveluihin ei myöskään koskaan pyydetä kirjautumaan tällaisissa kanavissa lähetettävien linkkien kautta. Henkilökohtaisia tietoja ovat esimerkiksi verkkopankkitunnukset ja maksukorttitiedot.

Lisätietoja antaa Finanssivalvonnan viestinnän palvelunumero

Palvelunumerossa 09 183 5250 vastataan arkisin kello 9–16 (kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13) ja autetaan soittajaa löytämään tieto jo julkaistusta materiaalista ja opastetaan asiassa eteenpäin.

Katso myös