Lehdistötiedote 11.1.2018 – 1/2018

Vakuutustoiminta vaatii toimiluvan – varmista kenen kanssa asioit

Vakuutustoimialalle ja sen rinnalle on tullut monia uusia yrityksiä, jotka tarjoavat riskienhallintaan tai riskien jakamiseen liittyviä palveluja. Palveluntarjoajat hyödyntävät markkinoinnissaan runsaasti verkkopalveluita ja sosiaalista mediaa, ja markkinointi on aktiivista.

​Vakuutustoiminnan tunnusmerkistön täyttävä toiminta edellyttää toimilupaa. Tällöin se on myös vakuutusyhtiölaissa tarkemmin säänneltyä. Tämä on jäänyt osalta palveluntarjoajista huomioimatta. Toimiluvanvaraisuuden ja siihen liittyvän valvonnan tavoitteena on vakuutettujen etujen turvaaminen.

"Vakuutukset ovat keskeinen osa niin yksityishenkilöiden kuin yritystenkin riskienhallintaa. Kun asiakas hankkii riskin jakamiseen liittyviä palveluita, hänen on tärkeää olla tarkkana ja selvittää, millaisesta toimijasta ja toiminnasta on kyse", muistuttaa Finanssivalvonnan vakuutusvalvonnasta vastaava osastopäällikkö Kaisa Forsström.

Luvanvaraisuuden valvonta vakuutuksenottajan etu

Valvonnalla pyritään varmistamaan vakuutuspalveluja tuottavan toimijan riittävät taloudelliset toimintaedellytykset, jotta luvatut korvaukset ja etuudet voidaan maksaa. Muutkin vakuutustoiminnan harjoittamiseen liittyvät vaatimukset, kuten esimerkiksi palvelun tuottajan osaaminen sekä sen toiminnan jatkuvuus ja vastuullisuus, ovat vakuutuksenottajan turvaksi. Myös vakuutusyhtiöiden menettelytapoja säännellään; niiden on muun muassa noudatettava toiminnassaan hyvää vakuutustapaa sekä vakuutusten myyntiä ja markkinointia koskevaa sääntelyä.

Lainsäädäntö ei sisällä vakuutuksen tai vakuutustoiminnan tarkkaa määritelmää. Finanssivalvonta käyttää toimiluvanvaraisuutta arvioidessaan kriteereinä vakuutustoiminnan yleistä tunnusmerkistöä, kuten vahingon mahdollisuutta eli riskiä, turvattavan vahingon sattumanvaraisuutta, osapuolten välistä sopimusta sekä asiakkaalle myönnetyn turvan maksullisuutta. Valvonnan kannalta on oleellista, harjoitetaanko näitä palveluja tarjottaessa vakuutustoimintaa.

Mitä jos lupaa ei ole?

Jos Finanssivalvonta havaitsee valvonnassaan vakuutustoimintaa harjoitettavan luvattomasti, siirtää se asian poliisin selvitettäväksi vakuutusyhtiölain 29 luvun 3 §:n mukaisesti. Finanssivalvonta on viime vuonna tehnyt yhden tutkintapyynnön poliisille koskien mahdollista luvatonta vakuutustoiminnan harjoittamista.

Lisätietoja antaa

  • Teija Korpiaho, toimistopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.