Lehdistötiedote 29.1.2018 – 2/2018

Finanssivalvonnalta tulkinta käteisnostojen hinnoittelusta

​Finanssivalvonta säilyttää ennallaan ohjeistuksensa siitä, että toisessa EU-maassa tehdystä euromääräisestä käteisnostosta tulee periä asiakkaalta vastaava maksu kuin mitä Automatian käteisautomaatilla (Otto.) häneltä perittäisiin. Lisäksi Finanssivalvonta suosittaa, että eri toimijoiden automaateilla Suomessa tehdystä käteisnostosta perittäisiin asiakkaalta enintään sama palvelumaksu kuin mitä Otto.-automaatilla.

Vapaaseen liikkuvuuteen liittyvät ja kilpailun lisäämistä koskevat tavoitteet ovat sisämarkkinoiden keskeisiä päämääriä. Myös Finanssivalvonnan tulee ottaa huomioon oman toimintansa kilpailu- ja markkinavaikutukset Suomessa.

"Kilpailu koituu yleensä kuluttajan eduksi. Kotimaista hinnoittelua koskevan suosituksen arvioidaan vaikuttavan positiivisesti käteisautomaattien tarjontaan ja lisäävän siten kilpailua. Kuluttajilla olisi jatkossa useamman eri käteisautomaattiketjun automaatit käytössään samoilla palvelumaksuilla", Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Olli Rehn toteaa.

Loppuvuodesta 2015 Finanssivalvonta ohjeisti pankeille lähettämällään kirjeellä, että toisessa EU-maassa tehdystä euromääräisestä käteisnostosta tulee asiakkaalta periä vastaava maksu kuin mitä Otto.-automaatilla häneltä perittäisiin. Ohjeistusta tulkittiin myöhemmin siten, että myöskään Suomessa eri toimijoiden automaateilla tehdyistä käteisnostoista ei voida periä asiakkaalta suurempia palvelumaksuja kuin mitä Otto.-automaatilla.

Markkinaolosuhteissa tapahtuneiden muutosten johdosta Finanssivalvonta pyysi markkinaosapuolilta lausuntoa siitä, onko vuonna 2015 annettu ohjeistus muuttuvaa markkinatilannetta vastaava. Finanssivalvonta sai lausuntopyyntöönsä 23 vastausta. Lausuntopyyntö ja saadut lausunnot on julkaistu Finanssivalvonnan verkkopalvelussa. Lisäksi Finanssivalvonta on selvittänyt asiaa muiden viranomaisten kanssa ja pyytänyt lausunnon Euroopan komissiolta.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n antaman lausunnon mukaisesti markkinatilanne ei ole toistaiseksi muuttunut tai muuttumassa sillä tavalla, että sen pohjalta olisi perusteltua muuttaa vuoden 2015 ohjeistusta toisessa EU-maassa tehdyn käteisnoston hinnoittelusta. Lisäksi KKV sekä EU:n kilpailukomissaari Margrethe Vestager ovat katsoneet, että kilpailijat eivät voi toimia Automatiasta ja sen omistavista pankeista riippumatta, koska Automatia toimii Suomen käteisnostomarkkinoilla käytännössä monopoliasemassa.

Viime kädessä KKV turvaa markkinoiden toimivuutta ja puuttuu kilpailunrajoituksiin.

Lisätietoja antaa

Samu Kurri, osastopäällikkö. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.

Katso myös