Ongelmat palveluntarjoajan kanssa

Finanssivalvonta valvoo palveluntarjoajien asiakassuhteissaan noudattamia menettelytapoja ja sopimusehtojen lainmukaisuutta.

Finanssivalvonnalla ei ole toimivaltaa ratkaista asiakkaan ja palveluntarjoajan välisiä riita-asioita, kuten esimerkiksi erimielisyyttä vahingonkorvausvelvollisuudesta tai korvauspäätöksen sisällöstä. Finanssivalvonta ei myöskään voi toimia yksittäisen asiakkaan asiamiehenä.

Jos sinulla on ongelmia palveluntarjoajan kanssa, toimi näin:

  1. Kirjaa ylös ilmenneet ongelmat.
  2. Ota yhteyttä palveluntarjoajasi, esimerkiksi pankin tai vakuutusyhtiön, konttoriin tai palvelunumeroon.
  3. Jos asia ei selviä tai vaadit korvausta, tee kirjallinen, mahdollisimman selkeä ja yksilöity vaatimus ja toimita se palveluntarjoajallesi.
  4. Jos asia ei vieläkään ratkea, ota yhteyttä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINEen.

Finanssivalvonta edellyttää, että pankit ja muut palveluntarjoajat käsittelevät asiakasvalitukset asianmukaisesti.

Ongelmatilanteissa ota siis aina ensimmäiseksi yhteyttä omaan sopimuskumppaniisi ja vasta sen jälkeen muihin tahoihin.

Muutoksenhaku - ratkaisusuositukset ja tuomioistuimen päätös

Asiakkaan ja palveluntarjoajan välisissä riitatilanteissa osapuolia sitovan ratkaisun voi yleensä antaa vain tuomioistuin. Oikeuskäsittely vie kuitenkin aikaa ja oikeudenkäyntikulut voivat muodostua suuriksi.

Useissa tapauksissa riita-asia voidaan käsitellä ennen tuomioistuinkäsittelyä riippumattomassa toimielimessä. Ratkaisusuosituksia antavia elimiä ovat esimerkiksi Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE (toimisto ja sen yhteydessä toimivat Pankkilautakunta, Vakuutuslautakunta ja Sijoituslautakunta) sekä Kuluttajariitalautakunta.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta (FINE)

Puhelin 09 6850 120
maanantaista torstaihin kello 10–16

FINEn verkkopalvelu

Joissakin tapauksissa, esimerkiksi vakuutusyhtiön kieltäytyessä vakuutuskorvauksen maksamisesta, antaa yhtiö asiakkaalle valituskelpoisen päätöksen. Päätöksestä voi tehdä valituksen päätöksen liitteenä olevan muutoksenhakuohjeen mukaisesti:

  • Kuluttajariitalautakunta
  • Liikennevahinkolautakunta
  • Pankkilautakunta
  • Potilasvahinkolautakunta
  • Sijoituslautakunta
  • Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta
  • Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta
  • Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta
  • Vakuutuslautakunta
  • Yleinen tuomioistuin.

Viranomaiset

Ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä myös seuraaviin viranomaisiin:

Kuluttajaviranomaiset

Kuluttajaneuvonta avustaa ja sovittelee kuluttajan ja palveluntarjoajan välisessä riitatilanteessa sekä antaa molemmille tietoa kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista, muun muassa virheen hyvityksestä, sopimuksista ja maksamisesta.

Neuvojalta saa opastusta ja riitatilanteessa sovitteluapua. Neuvojat eivät kuitenkaan käsittele arvopaperi- ja osakekauppoja eivätkä yksityisten henkilöiden välisiä tai elinkeinonharjoittajien välisiä riitatilanteita.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä kuluttaja-asiamies

Kuluttaja-asiamies valvoo kuluttajan taloudelliseen turvallisuuteen liittyviä menettelyitä kuluttajansuojalain ja myös muun muassa maksupalvelulain nojalla. Kuluttaja-asiamiehen tehtävänä on osaltaan valvoa rahoitus- ja vakuutuspalvelujen markkinointia ja sopimusehtojen kohtuullisuutta. Rahoituspalveluihin luetaan muun muassa yksityistalouksien sijoitustoiminta eri muodoissaan. Vakuutuspalveluihin kuuluvat paitsi vakuutusten myynti, myös vakuutuksen hoito- ja korvauspalvelut.

Euroopan kuluttajakeskus

Euroopan kuluttajakeskus toimii Kilpailu- ja kuluttajavirastossa osana ETA-maiden kuluttajaviranomaisten verkostoa (European Consumer Centres Network), jonka tehtävänä on edistää kuluttajansuojan toteutumista kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisessä rajat ylittävässä kaupassa Euroopan sisämarkkinoilla.

Euroopan kuluttajakeskus antaa opastusta ja asiantuntemusta rajat ylittävän kaupan kuluttajakysymyksiin, ja tarvittaessa selvittely- ja sovitteluapua ristiriitatilanteisiin, joita kuluttajalla on toisessa ETA-maassa sijaitsevan elinkeinonharjoittajan kanssa.

Talous- ja velkaneuvojat

Talous- ja velkaneuvoja auttaa muun muassa kokonaistilanteen selvittämisessä sekä sovintoesityksen laatimisessa. Talous- ja velkaneuvoja ei kuitenkaan tee ratkaisuja asiakkaan puolesta, vaan vastuu säilyy aina asiakkaalla itsellään.

Talous- ja velkaneuvojaan kannattaa ottaa yhteyttä mahdollisimman pian maksuvaikeuksien tai niiden uhan ilmettyä.

Tietosuojavaltuutettu

Tietosuojavaltuutettu valvoo, ohjaa ja tarkastaa henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta. Tietosuojavaltuutetun puoleen voi kääntyä henkilötietojen käyttöä, tarkastusoikeutta, virheenoikaisua, luovuttamista ja suojaamista koskevissa ongelmatilanteissa.

Valtion oikeusaputoimistot

Valtion oikeusaputoimistoissa annetaan kaikenlaisia asianajopalveluita oikeusapuun oikeutetuille. Oikeusapua voidaan antaa sekä oikeudenkäyntiin liittyvissä asioissa että muissa asioissa.

Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri

Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri valvovat, että viranomaiset ja virkamiehet sekä muut julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Eduskunnan oikeusasiamies tai oikeuskansleri voi käsitellä vakuutusyritystä koskevan kantelun, joka koskee lakisääteistä vakuutusta.