Siirry sisältöön

Mitä ovat maksupalvelut?

Maksupalvelua on esimerkiksi:

  • maksutilien välillä tehtävät tilisiirrot
  • maksukorttiostokset
  • suoramaksu
  • matkapuhelimella tehdyt maksut silloin, kun maksu suoritetaan kolmannelle osapuolelle
  • rahanvälitys (money remittance).

Maksupalveluiden tarjoamisesta on tyypillisesti kyse silloin, kun maksajan ja maksunsaajan välissä toimiva palveluntarjoaja siirtää varoja osapuolten välillä heiltä saamansa toimeksiannon perusteella.

Varojen siirto voi perustua esimerkiksi jonkin tavaran tai palvelun maksamiseen sen myyjälle, mutta myös pelkästään siihen, että kuluttaja haluaa siirtää rahaa omien maksutiliensä välillä.

Mikä on SEPA-tilisiirto?

SEPA-tilisiirrolla voidaan maksaa kaikki euromääräiset maksut yhtenäisellä euromaksualueella. SEPA-tilisiirroissa edellytetään maksunsaajan IBAN-muotoista tilinumeroa ja maksunsaajan pankin yksilöivää BIC-koodia. IBAN-tilinumeron voi tarkistaa tiliotteelta, verkkopankista tai omasta pankista.

Kenen vastuulla on, että maksun tiedot ovat oikein?

Maksajana vastaat antamiesi tietojen oikeellisuudesta. Tarvittavia tietoja ovat vähintään maksajan tiedot, maksunsaajan tiedot ja maksun määrä. Maksajan on erityisen tärkeää huolehtia tilinumeron oikeellisuudesta, koska pankilla ei ole velvollisuutta tarkistaa tilinumeron oikeellisuutta tai sitä, että tilinumero kuuluu maksunsaajalle.

Voinko peruuttaa maksun?

Voit kuluitta peruuttaa toimeksiannon, muuttaa eräpäivää tai maksun määrää ilmoittamalla siitä pankille sovitulla tavalla viimeistään eräpäivää edeltävänä pankkipäivänä. Peruuttaminen voi olla mahdollista myöhemminkin, jos siitä erikseen sovitaan, mutta tällöin peruuttamisesta saatetaan periä kuluja.

Mikä on pankin vastuu virhetilanteissa?

Jos pankki on jättänyt toteuttamatta maksutoimeksiannon, tai se on toteutettu virheellisesti, pankin on ilman aiheetonta viivytystä palautettava maksutapahtuman rahamäärä. Pankin on myös pyynnöstäsi ryhdyttävä heti jäljittämään maksutapahtumaa. Lisäksi pankilla on velvollisuus palauttaa perimänsä kulut sekä korvata sinulle aiheutunut korkotappio.

Edellä mainittujen palautusten ja hyvitysten saaminen edellyttää, että ilmoitat virheestä ilman aiheetonta viivytystä sen havaittuasi ja viimeistään 13 kuukauden kuluessa rahamäärän veloittamisesta tililtäsi tai hyvittämisestä tilillesi. Oikeutta korvaukseen ei luonnollisesti ole, jos virhe tai viivästys johtuu sinusta. Edellä mainittujen hyvitysten lisäksi sinulla voi olla mahdollisuus saada korvausta vahingoistasi.

Miten käy, jos annan vahingossa väärän tilinumeron?

Jos olet antanut pankille virheellisen tilinumeron ja maksu on päätynyt esimerkiksi väärän henkilön pankkitilille, ei pankilla ole velvollisuutta palauttaa maksettua rahamäärää tai ryhtyä jäljittämään maksutapahtumaa. Vaikka pankki ei siis olekaan vastuussa virheestä, on pankilla kuitenkin velvollisuus pyrkiä kohtuullisin toimenpitein saamaan kyseiset varat takaisin.

Näissä tilanteissa sinun kannattaa ottaa yhteyttä omaan pankkiisi tilanteen selvittämiseksi. Pankki saattaa periä tästä työstä sille aiheutuneet tosiasialliset kustannukset.