Sääntely

Sääntely on valvontatoiminnan ohella toinen ydintoiminnoistamme. Se käsittää oman sääntelymme lisäksi osallistumisen finanssimarkkinoiden lainsäädännön valmisteluun kotimaassa ja EU:ssa. Myös lausuntojen antaminen lainsäädäntöhankkeissa on osa sääntelytoimintaa.

Korostamme omassa sääntelyssämme sääntelyn selkeyttä ja johdonmukaisuutta. Sääntelymme välineenä on määräys- ja ohjekokoelma, jossa on julkaistu Finanssivalvonnan oikeudellisesti velvoittavat määräykset ja suositusluonteiset ohjeet. Otamme kokoelmassa myös huomioon Euroopan pankkiviranomaisen (EBA), Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) ja Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) antamat ohjeet, jotka liittyvät Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin. Annamme lisäksi tarvittaessa suositusluonteisia kannanottoja yksittäisistä kysymyksistä ja tulkintoja sääntelyn sisällöstä.

Tässä osiossa on esillä oman sääntelymme lisäksi finanssimarkkinoita koskevaa kansallista ja EU-lainsäädäntöä, EBAn, EIOPAn ja ESMAn antamia ohjeita sekä muita kansainvälisiä suosituksia. Kuvaamme myös keskeisiä sääntelyn valmisteluhankkeita.