Makrovakausvälineistö

​Makrovakausvälineillä tarkoitetaan Finanssivalvonnan valtuuksiin sisältyviä makrovakaustarkoituksiin määritettyjä toimenpiteitä, joilla pyritään suositusten ja muun makrovakausvalvontaan liittyvän kommunikaation ohella ehkäisemään järjestelmäriskien toteutumista ja hillitsemään näiden vaikutuksia.

Luottolaitosten riskinkantokyvyn vahvistamiseksi käytetään myös kiinteää lisäpääomavaatimusta, joka on 2,5 % luottolaitoksen kokonaisriskin määrästä. Suomessa kiinteästä lisäpääomavaatimuksesta on säädetty suoraan luottolaitostoiminnasta annetussa laissa.

Makrovakausvälineistö muodostuu useista eri toimenpidevaihtoehdoista, sillä järjestelmäriskit voivat olla luonteeltaan suhdannesidonnaisia tai rakenteellisia ja perimmäisiltä syiltään hyvin monimuotoisia. Osa käytössä olevista makrovakausvälineistä kohdistuu luottolaitosten vakavaraisuuden tasoon ja osa välineistä asettaa rajoituksia liiketoiminta-alueille (erityisesti asuntoluotoille määritelty enimmäisluototussuhde). Valikoima eri välineitä mahdollistaa makrovakauspoliittisten toimenpiteiden kohdentamisen mahdollisimman läheisesti havaitun järjestelmäriskin ehkäisyyn sekä luottolaitosten riskinsietokyvyn kasvattamiseen.

Makrovakausvälineiden käyttö on määritetty joko kansallisessa luottolaitoslaissa1 tai EU-lainsäädännössä (ns. EU:n vakavaraisuusasetus sekä luottolaitosdirektiivi)2. Lisäksi makrovakausvälineiden käyttöä ohjaavat edellä kuvatut Euroopan järjestelmäriskikomitean suosittelemat makrovakauspolitiikan välitavoitteet, järjestelmäriskien kehittymistä kuvaavat riskimittarit sekä näihin perustuva viranomaisyhteistyössä laadittu asiantuntija-arvio Suomen rahoitusjärjestelmän makrovakaudesta.

Finanssivalvonnan käytössä olevaa makrovakausvälineistöä täydentävät luottolaitosten taloudellisen aseman valvontaan liittyvät harkinnanvaraiset lisävaatimukset (ns. pilari 2 -vaatimukset). Finanssivalvonnan on luottolaitosten taloudellista asemaa valvottaessa sekä valvontaan perustuvia pilari 2 -vaatimuksia harkittaessa huomioitava luottolaitosten toiminnasta koko rahoitusjärjestelmän vakaudelle mahdollisesti aiheutuvat riskit. Pilari 2 -vaatimusten asettamista harkitaan ensisijaisesti luottolaitoskohtaisesti sen taloudellisen aseman säännöllisen arvion yhteydessä. Vaatimusten asettaminen on kuitenkin mahdollista myös useammalle luottolaitokselle samanaikaisesti ilman erillistä arviota, jos niiden liiketoiminta ja riskit ovat vastaavan kaltaisia. Pilari 2 -vaatimusten asettamisen sääntely uudistui 15.8.2014 ja se perustuu lakiin luottolaitostoiminnasta (11 luku, 6–11 §).

Makrovakausvälineistö
MakrovakausvälineLainsäädännöllinen perustaImplementointi lainsäädäntöönJohtokunnan päätöksenteon frekvenssiEnnen päätöksentekoa kuullaan

​Muuttuva lisäpääomavaatimus "vastasyklinen puskuri"

LLL 10. luku 4–6 § (CRD4)

Voimassa

Neljännesvuosittain

VM, STM, SP ja EKP​

Asuntoluototuksen enimmäisluototussuhde "LTV eli Loan-to-Value eli lainakatto"

​LLL 15. luku 11

​Voimaan 1.7.2016

​Neljännesvuosittain

​VM, STM ja SP

​Vakavaraisuusasetuksen artiklat 124 ja 164: kiinteistövakuudellisten luottojen riskipainot CRR artiklat 124 ja 164 (tai artikla 458)​

​Voimassa

​Kerran vuodessa

​EKP

​Vakavaraisuusasetuksen artikla 458: tiukemmat kansalliset toimenpiteet eli makrovakaus- tai järjestelmäriskin hoitoon

CRR artikla 458​

​Voimassa

​Erityisissä tapauksissa

​EKP

​SII-puskureiden käyttöönotto eli maailmanlaajuisen merkittävän pankin puskuri

​LLL 10.luku 7 (CRD4)

​Voimassa, mutta Suomessa ei SII-pankkeja

​Edellytykset tarkistettava vuosittain

​EKP

​O-SII-puskureiden käyttöönotto eli muun merkittävän pankin puskuri

​LLL 10. luku 8 § (CRD4)

​Voimaan 7.1.2016

​Edellytykset tarkistettava vuosittain

EKP​

Euroopan keskuspankin lausunto tarvitaan kaikkiin muihin makrovakausvälineiden käyttöön liittyviin päätöksiin, paitsi enimmäisluototussuhteeseen
(peruste: Neuvoston asetus 15.10.2013 artikla 5 ja EKP:n asetus 16.4.2014 artiklat 101–105).

  • Muuttuva lisäpääomavaatimus ohjaa luottolaitoksia kasvattamaan riskinsietokykyään luottosyklin noususuhdanteessa. Lisäpääomavaatimusta vapauttamalla laskusuhdanteessa voidaan vastaavasti kannustaa luottolaitoksia hillitsemään luottokannan supistumista. Finanssivalvonta voi asettaa lisäpääomavaatimuksen Suomeen kohdistuville luottovastuille 0–2,5 % kokonaisriskin määrästä valtiovarainministeriön asetuksessa (1029/2014) määritetyin edellytyksin. Lisäpääomavaatimus on täytettävä ydinpääomalla. Luottolaitoskohtainen lisäpääomavaatimus määrittyy kunkin luottolaitoksen vastuiden maantieteellisen jakauman perusteella. Luottolaitosten on täytettävä lisäpääomavaatimus 12 kuukauden kuluttua päätöksestä, ellei Finanssivalvonta erityisin perustein päätä tiukemmasta voimaantuloaikataulusta. Muuttuva lisäpääomavaatimus on ollut mahdollista asettaa 1.1.2015 alkaen ja se perustuu lakiin luottolaitostoiminnasta (10 luku 4–6 §).
  • Sitova enimmäisluototussuhde asuntoluotoille hillitsee asuntomarkkinoiden ylikuumentumista, kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvua sekä luottolaitosten asuntoluotonantoon liittyvää riskiä luottosyklin noususuhdanteessa. Enimmäisluototussuhde on 90 % (ensiasunnon ostajille 95 %) luoton myöntämishetkellä vakuudeksi annettujen vakuuksien käyvästä arvosta. Finanssivalvonta voi rahoitusvakauteen kohdistuvien riskien poikkeuksellisen kasvun rajoittamiseksi alentaa enimmäisluototussuhdetta 10 prosenttiyksikköä sekä rajoittaa muiden kuin esinevakuuksien huomioonottamista luototussuhdetta laskettaessa. Luottolaitosten on täytettävä tiukempi enimmäisluototussuhde aikaisintaan kolmen kuukauden kuluttua päätöksestä. Luottolaitoksilla on oikeus ennen Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksentekoa antaa omaa lausuntonsa enimmäisluototussuhteesta ja sen muuttamistarpeista. Sitovaa enimmäisluototussuhdetta koskevat säännökset sekä Finanssivalvonnan valtuudet sen tiukentamiseen tulivat voimaan 1.7.2016 ja perustuvat lakiin luottolaitostoiminnasta (15 luku 11 §).
  • Korkeampien riskipainojen asettaminen kiinteistövakuudellisille luotoille pienentää riskiä kiinteistömarkkinoiden ylikuumentumisesta välillisesti, kun se lisää luottolaitosten kiinteistövakuudellisen luotonannon pääomavaatimusta. Riskipainojen kiristäminen on rahoitusvakauteen liittyvien näkökohtien perusteella mahdollista sekä luottoriskin standardimenetelmää soveltavissa luottolaitoksissa että edistyneitä luottoriskin vakavaraisuusmenetelmiä soveltavissa luottolaitoksissa. Edellytykset, jotka riskipainoja korotettaessa on otettava huomioon, määritetään erillisessä EU:n komission teknisessä sääntelystandardissa. Mahdollisuus riskipainojen korottamiseen tuli voimaan 1.1.2014 ja perustuu EU:n vakavaraisuusasetukseen (artiklat 124 ja 164). Päätöksen tekee Finanssivalvonnan johtokunta.
  • Makrovakausviranomaiselle myönnetyt valtuudet (ns. artikla 458 -valtuudet) mahdollistavat yhteisessä EU-sääntelyssä määritettyjä vaatimuksia tiukempien kansallisten toimenpiteiden toteuttamisen järjestelmäriskien ehkäisemiseksi. EU:n vakavaraisuusasetuksen artiklan 458 perusteella Finanssivalvonta voi määräaikaisesti tiukentaa luottolaitosten omien varojen vaatimuksia, lisäpääomavaatimuksia, maksuvalmiusvaatimuksia, kiinteistövakuudellisten luottojen sekä luottolaitosten välisten vastuiden riskipainoja, suurten asiakasriskien enimmäisrajaa sekä tietojen julkistamisvaatimuksia. Valtuuksien käyttö edellyttää yksityiskohtaisia perusteluja suunnitellun toimenpiteen tarpeesta sekä selvitystä siitä, miksi muut makrovakausvälineet eivät olisi riittäviä havaitun järjestelmäriskin ehkäisyyn. Valtuuksien käyttö edellyttää myös, etteivät EU:n komissio tai neuvosto vastusta suunniteltua toimenpidettä muun muassa EU:n sisämarkkinoihin kohdistuvien kielteisten vaikutusten perusteella. Mahdollisuus valtuuksien käyttöön tuli voimaan 1.1.2014.
  • Lisäpääomavaatimus kansallisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille (O-SII) kasvattaa niiden luottolaitosten riskinsietokykyä, joiden maksukyvyttömyydellä tai toimintojen muulla häiriytymisellä olisi odotetusti koko kansallisen rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaava vaikutus ja jotka merkittävyytensä perusteella nauttivat implisiittisestä julkisesta tuesta. Lisäpääomavaatimus Suomessa toimiville luottolaitoksille voidaan asettaa välille 0–2 % kokonaisriskin määrästä ja se on täytettävä ydinpääomalla. Kansallisesti merkittävien luottolaitosten tunnistus perustuu luottolaitoslaista annetussa laissa (10 luku 8 §) määritettyihin perusteisiin sekä Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) julkaisemaan ohjeistukseen (EBA/GL/2014/10). Merkittäviksi tunnistetuille luottolaitoksille asetettavasta lisäpääomavaatimuksesta päättää Finanssivalvonta. Luottolaitosten on täytettävä lisäpääomavaatimus 6 kuukauden kuluttua päätöksestä. Lisäpääomavaatimus on ollut mahdollista asettaa voimaantulevaksi 1.1.2016 alkaen. Finanssivalvonta tarkistaa ja julkistaa vuosittain suomalaisten luottolaitosten O-SII -pisteet, eri tekijöiden vaikutukset pisteisiin ja yksittäisten indikaattoreiden arvot.

1 Laki luottolaitostoiminnasta 610/2014.

2 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49EY kumoamisesta.

 

 

 

19.12.2016

Finanssivalvonta – Snellmaninkatu 6, PL 103, 00101 Helsinki – Puhelin 09 183 51   kirjaamo(at)finanssivalvonta.fi  |  Vastuuvapaus  |  Tietoa palvelusta  
Verkkopalvelun teknisestä toimivuudesta vastaa Suomen Pankki, it-tuki(at)bof.fi.