Sivuliikkeet ja palvelujen tarjoaminen rajan yli Suomesta ulkomaille 

Suomalainen palveluntarjoaja voi harjoittaa toimilupansa mukaista toimintaa ulkomailla perustamalla sivuliikkeen tai tarjoamalla palveluita rajan yli. Toiminnan aloittaminen edellyttää toimilupa- tai ilmoitusmenettelyä riippuen siitä, harjoitetaanko toimintaa toisessa Eta-maassa vai Eta-alueen ulkopuolella.

Toiminta Eta-maassa

Ns. yhden toimiluvan periaatteen mukaan yhdessä Eta-maassa toimiluvan saanut luottolaitos, rahastoyhtiö, sijoituspalveluyritys tai vakuutusyhtiö voi harjoittaa toimilupansa mukaista toimintaa koko Eta-alueella joko perustamalla sivuliikkeen tai tarjoamalla palveluita rajan yli.

Sivuliike

Jos Suomessa toimiluvan saanut palveluntarjoaja aikoo perustaa toiseen Eta-maahan sivuliikkeen, siitä on ilmoitettava Finanssivalvonnalle oheisilla ilmoituslomakkeilla. Finanssivalvonta ilmoittaa asiasta tulevan isäntävaltion viranomaiselle kolmen (3) kuukauden kuluessa liittäen mukaan valvontaviranomaiselta direktiivissä edellytettävät lisätiedot. Rahastoyhtiöiden osalta em. määräaika on kaksi (2) kuukautta. Toiminnan voi aloittaa vasta sen jälkeen, kun isäntävaltion viranomaiselta on saatu vastaus tai on kulunut kaksi (2) kuukautta siitä, kun isäntävaltion viranomainen on vastaanottanut notifikaatioilmoituksen.

Palveluiden tarjoaminen rajan yli

Jos Suomessa toimiluvan saanut palveluntarjoaja aikoo tarjota palveluja rajan yli toiseen Eta-maahan, siitä on ilmoitettava Finanssivalvonnalle oheisella ilmoituslomakkeella. Finanssivalvonta tekee tulevan isäntävaltion viranomaiselle ilmoituksen kuukauden (1) kuluessa. Toiminnan saa aloittaa heti, kun Finanssivalvonta on tehnyt tämän ilmoituksen.

Toiminta Etan ulkopuolella

Sivuliike

Jos suomalainen luottolaitos, rahastoyhtiö tai sijoituspalveluyritys perustaa sivuliikkeen Eta-maiden ulkopuolelle, se tarvitsee siihen Finanssivalvonnan myöntämän luvan. Vakuutusyhtiön (ensivakuutustoiminta) täytyy tehdä asiasta ilmoitus Finanssivalvonnalle.

Luvan saaminen edellyttää, että sivuliikkeen valvonta on tehokasta ja kattaa kaikki toimintayksiköt. Sivuliikkeen perustaminen ei myöskään saa vaarantaa luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen tai rahastoyhtiön toimintaa. Vakuutusyhtiön vakavaraisuus on oltava riittävä, hallinto asianmukaista ja johdon sekä pääasiamiehen on täytettävä lain vaatimukset.

Finanssivalvonnan edeltäjän Rahoitustarkastuksen Toimiluvat ja notifikaatiot -standardissa on tarkemmin tietoa rahoitussektorin valvottavien toimiluvan myöntämisen edellytyksistä. Valtiovarainministeriön asetuksissa toimilupahakemukseen liitettävistä selvityksistä on puolestaan lueteltu Etan ulkopuoliseen valtioon perustettavan sivuliikkeen lupahakemukseen liitettävät tiedot. Vakuutusyhtiölain 3 luvun 2 §:ssä on lueteltu, mitä ilmoitukseen on liitettävä.

Palveluiden tarjoaminen rajan yli

Suomalainen luottolaitos, sijoituspalveluyritys tai rahastoyhtiö saavat tarjota rajan yli palveluita Eta-maiden ulkopuolelle ilman, että niiden tarvitsee perustaa sivuliikettä. Tällöin Finanssivalvonnalle on ilmoitettava etukäteen, mitä palveluita aiotaan tarjota sekä missä ja miten niitä tarjotaan. Valvottavan tulee selvittää vastaanottavan maan asettamat toiminnan edellytykset.

28.6.2011