Tulosta sivu
Sairauskassa on vakuutuskassalaissa tarkoitettu vakuutuslaitos, jonka pääasiallisena tarkoituksena on myöntää korvausta sairauden takia. Sairauskassa voi toimia joko työpaikkakassana tai täydennyskassana.
Työpaikkakassalla tarkoitetaan sairauskassaa, jolla on oikeus toimia sairausvakuutuslaissa (1224/2004) säädettyjen korvauksien ja etuuksien antajana jäsenilleen tai heille ja heidän perheenjäsenilleen. Työpaikkakassa voi lakisääteisten korvausten lisäksi tarjota kassan sääntöjen mukaisia lisäetuuksia, esimerkiksi muita kuin sairausvakuutuslain mukaan korvattavia sairauskuluja sekä ero- ja hautausavustuksia.
Täydennyskassalla tarkoitetaan vakuutuslaitosta, joka tarjoaa jäsenilleen tai heille ja heidän perheenjäsenilleen ainoastaan kassan säännöissä määriteltyjä lisäetuuksia.
Finanssivalvonta julkaisee saamiensa tilinpäätöstietojen perusteella eräitä tunnuslukuja sairauskassoista.
Työpaikkakassojen tunnuslukuja vuodelta 2010 Täydennyskassojen tunnuslukuja vuodelta 2010 Työpaikkakassojen tunnuslukuja vuodelta 2009 Täydennyskassojen tunnuslukuja vuodelta 2009 Työpaikkakassojen tunnuslukuja vuodelta 2008 Täydennyskassojen tunnuslukuja vuodelta 2008 Työpaikkakassojen tunnuslukuja vuodelta 2007 Täydennyskassojen tunnuslukuja vuodelta 2007 Työpaikkakassojen tunnuslukuja vuodelta 2006 Täydennyskassojen tunnuslukuja vuodelta 2006
6.9.2011
Finanssivalvonta – Snellmaninkatu 6 ja Mikonkatu 8, PL 103, 00101 Helsinki – Puhelin 010 831 51 kirjaamo(at)finanssivalvonta.fi | Vastuuvapaus | Tietoa palvelusta