Lehdistötiedote 1.6.2010 – 7/2010     

Suomen finanssisektorin tila edelleen vakaa 

Pankkisektorin vakavaraisuus pysyi vahvana ja vakuutussektorin vakavaraisuus vahvistui vuoden 2010 ensimmäisen neljänneksen aikana. Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvot kehittyivät suotuisasti ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mikä merkitsi vakuutusyhtiöiden ja erityisesti työeläkelaitosten vakavaraisuuden paranemista. Toisella vuosineljänneksellä sijoitusmarkkinoiden tilanne on kuitenkin muodostunut huomattavan haasteelliseksi.

Pankkien vakavaraisuussuhde oli maaliskuun 2010 lopussa vahva ja samalla tasolla kuin vuodenvaihteessa eli keskimäärin 14,5 %. Pankkisektorin yhteenlaskettu tappionsietokyky kasvoi maaliskuun lopussa 9,5 miljardiin euroon. Vakavaraisuussuhdeluvut ovat suomalaisilla pankeilla selvästi yli 8 %:n minimivaatimuksen. Vaihteluväli oli 10–44 %.

Vakuutussektorin vakavaraisuus on hyvällä tasolla. Työeläkevakuutusyhtiöiden toimintapääomat ylittivät riskien perusteella määritettävän vakavaraisuusrajan 2,9-kertaisesti maaliskuun 2010 lopussa (2,4-kertaisesti ilman määräaikaislain vaikutusta).  Vuoteen 2012 voimassa olevan määräaikaislain aikana lakisääteinen vähimmäisvaatimus on kuitenkin merkittävästi alempi kuin normaali lainsäädännön mukainen vähimmäisvaatimus.  Henkivakuutusyhtiöiden toimintapääoma oli 4,6-kertainen laissa säädettyyn vähimmäismäärään nähden. Vahinkovakuutusyhtiöillä toimintapääomaa oli nelinkertainen määrä laissa säädettyyn vähimmäismäärään nähden.

– Vakavaraisuustiedot osoittavat finanssisektorin vakaustilanteen säilyneen hyvänä. Rahoitusmarkkinoiden epävarmuus on viime aikoina selvästi lisääntynyt, mikä on kasvattanut finanssisektorin riskejä. Niiden varalta finanssialalla on kuitenkin merkittävät vakavaraisuuspuskurit, johtaja Anneli Tuominen toteaa.

Lisätietoja antaa

Jukka Vesala, apulaisjohtaja, puhelin 010 831 5374.

Liite

 Pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus 31.3.2010