Finanssivalvonnan ohjeellinen rikemaksutaulukko 

Finanssivalvonta voi määrätä oikeushenkilölle tai luonnolliselle henkilölle rikemaksun Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:ssä mainittujen velvollisuuksien laiminlyönnistä.

Määrättävän rikemaksun suuruus

Oikeushenkilölle määrättävä rikemaksu on 500–10 000 euroa ja luonnolliselle henkilölle määrättävä rikemaksu 50–1 000 euroa.

Rikemaksun suuruuteen vaikuttavat laiminlyönnin tai rikkeen vakavuus, toistuvuus, jatkuvuus ja kesto.

Rikemaksu voidaan jättää määräämättä, jos laiminlyönti tai rike on hyvin lievä ja vähäinen tai jos velvollisuuden rikkomiselle on hyväksyttävä syy. Rikemaksua ei esimerkiksi määrätä, jos sisäpiiri-ilmoituksessa on vain vähäisiä puutteita tai, jos sairaus on estänyt ilmoituksen tekemisen määräajassa.

Laiminlyönnit ja rikkomukset, joista rikemaksu voidaan määrätä

Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettujen tietojen tai muiden tietojen, jotka on säädetty tai määrätty säännöllisesti toimitettavaksi Finanssivalvonnan laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi, toimittamisvelvollisuuden laiminlyönti tai rikkominen

a. Säännöllisesti, kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain, ilmoitettavien taloudellista tilaa tai riskejä koskevien tietojen (ilmoitusten) toimittamisvelvollisuuden laiminlyönti tai rikkominen

  • Ilmoitus on myöhässä 1–7 päivää; 2 000 euroa
  • Ilmoitus on myöhässä yli 7 päivää; 5 000 euroa
  • Jos sama ilmoitus on myöhässä toistuvasti saman kalenterivuoden aikana;
    10 000 euroa

Talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa (599/2010) tarkoitetun keskusyhteisön toimittaessa jäsenpankkien tietoja myöhässä Finanssivalvonnalle keskusyhteisölle määrätään yksi rikemaksu jäsenpankkien sijasta.

Ilmoituksen toimittaminen katsotaan laiminlyödyksi myös silloin, jos ilmoitus sisältää olennaisesti virheellisiä tietoja.
 
b. Muiden kuin edellä mainittujen, Finanssivalvonnasta annetun lain 39 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen toimittamisen laiminlyönti tai rikkominen

  • Ilmoitus on myöhässä 1–7 päivää; 500–2 000 euroa
  • Ilmoitus on myöhässä yli 7 päivää; 1 000–4 000 euroa
  • Sama ilmoitus on myöhässä toistuvasti saman kalenterivuoden aikana;
    4 000–10 000 euroa

Ilmoituksen toimittaminen katsotaan laiminlyödyksi myös silloin, jos ilmoitus sisältää olennaisesti virheellisiä tietoja.

Sisäpiiri-ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti tai rikkominen(arvopaperimarkkinalaki 5 luku 4 ja 5a § ja sijoitusrahastolaki 99 § tai niitä vastaava vakioituja optioita ja termiinejä koskeva velvollisuus)

Perusilmoitus tai sen muutos on myöhässä

  • 1–14 päivää: 50–250 euroa
  • yli 14 päivää: 250–500 euroa

Perusilmoituksella tai sen muutoksella tarkoitetaan muuta kuin arvopaperiomistusta tai omistuksen muutosta koskevaa ilmoitusta.

Ilmoitusvelvollisen tai ilmoituksen kohteena olevan lähipiiritahon omistus tai omistuksen muutos on 5 000–10 000 euroa ja ilmoitus on myöhässä

  • 1–14 päivää: 250–500 euroa
  • yli 14 päivää: 500–750 euroa

Lähipiirillä tarkoitetaan ilmoitusvelvollisen puolisoa ja vajaavaltaista, jonka edunvalvoja ilmoitusvelvollinen on, muuta perheenjäsentä, joka on asunut samassa taloudessa ilmoitusvelvollisen kanssa vähintään yhden vuoden sekä ilmoitusvelvollisen nk. määräysvaltayhteisöä.

Ilmoitusvelvollisen tai ilmoituksen kohteena olevan lähipiiritahon omistus tai omistuksen muutos on yli 10 000 euroa ja ilmoitus on myöhässä

  • 1–14 päivää: 500–750 euroa
  • yli 14 päivää: 750–1 000 euroa

Sisäpiirirekisterinpitovelvollisuuden laiminlyönti tai rikkominen (arvopaperimarkkinalaki 5 luku 7–11 § ja sijoitusrahastolaki 100 § tai niitä vastaava vakioituja optioita ja termiinejä koskeva velvollisuus)

  • Laiminlyönti tai rikkominen vaikeuttaa Finanssivalvonnan markkinavalvontaa tai sijoittajien tiedonsaantia: 5 000–10 000 euroa
  • Muu laiminlyönti tai rikkominen: 500–5 000 euroa

Laiminlyönnin tai rikkomisen katsotaan vaikeuttavan Finanssivalvonnan markkinavalvontaa tai sijoittajien tiedonsaantia esimerkiksi silloin, jos rekisteröinneissä on päiviä kestäviä viivästymisiä tai sisäpiiritietoja ei pidetä yleisön saatavilla rekisterinpitäjän kotisivulla.

Sijoitusrahaston sijoitusrajoitusten rikkominen (sijoitusrahastolaki 11 luku ja sijoitusrahaston säännöt)

  • Toimenpiteellä rikotaan rahaston varojen sijoittamista koskevia rajoituksia: 500–5 000 euroa.
  • Toimenpiteellä rikotaan rahaston varojen sijoittamista koskevia rajoituksia ja se voi lisäksi erityisesti vaarantaa rahasto-osuuden omistajien asemaa: 5 000–10 000 euroa.

Toimenpide voi erityisesti vaarantaa rahasto-osuudenomistajien asemaa esimerkiksi silloin, jos sääntöjen vastainen sijoitus on tehty arvopaperityyppiin tai yhtiöön, jonka riski tai tuotto selvästi poikkeaa rahaston säännöissä sallitusta.

Vuosikoosteen julkistamisen laiminlyönti (arvopaperimarkkinalaki 2 luku 10 c §)

  • Laiminlyönti vaikeuttaa sijoittajien tiedonsaantia tai Finanssivalvonnan markkinavalvontaa: 5 000–10 000 euroa
  • Muu laiminlyönti: 500–5000 euroa

Laiminlyönnin katsotaan vaikeuttavan sijoittajien tiedonsaantia tai Finanssivalvonnan markkinavalvontaa esimerkiksi silloin, kun vuosikoosteeseen sisällytettäviksi edellytetyt liikkeeseenlaskijan aiemmin julkistamat tiedotteet eivät ole vaivatta saatavilla liikkeeseenlaskijan Internet-sivustolla.

17.5.2011