Osavuosikatsaus
Listayhtiön tulee pääsäännön mukaan laatia osavuosikatsaus tilikauden kolmelta, kuudelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Osavuosikatsaus sisältää sekä selostusosan että taulukko-osan. Kaikkien listayhtiöiden tulee laatia kuudelta kuukaudelta laadittavan osavuosikatsauksen taulukko-osa IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Kolmelta ja yhdeksältä kuukaudelta laadittavien osavuosikatsausten osalta on mahdollista laatia vaatimustasoltaan IAS 34:n vaatimuksia lievempi suppea taulukko-osa. Suppeassa taulukko-osassa ei tarvitse esittää IAS 34:n edellyttämiä liitetietoja mm. segmenttiraportoinnin, liiketoimintojen yhdistämisten, ehdollisten velkojen ja varojen, aineellisten ja aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden sekä lähipiiriliiketoimien osalta.
Listayhtiö voi tietyin edellytyksin antaa vain sanallisen johdon osavuotisen selvityksen. Katso tarkemmin Johdon osavuotinen selvitys.
Osavuosikatsauksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva listayhtiön taloudellisesta asemasta ja tuloksesta. Osavuosikatsaukset on julkistettava viimeistään kahden kuukauden kuluessa katsauskauden päättymisestä ja julkistamisajankohta on julkistettava heti, kun siitä on päätetty.
Osavuosikatsauksen tietojen tulee olla vertailukelpoisia edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tietoihin. Osavuosikatsaus tulee antaa konsernin tietoina, mikäli tilinpäätöskin julkistetaan konsernin tietoina.
Jos tilintarkastaja on tarkastanut osavuosikatsauksen, tilintarkastajan on mainittava lausunnossaan, missä laajuudessa tarkastus on suoritettu, ja lausunto on liitettävä katsaukseen. Mikäli katsausta ei ole tilintarkastettu, asiasta on oltava maininta osavuosikatsauksessa.
9.5.2011