Johdon osavuotinen selvitys 

Eräät listayhtiöt voivat valtiovarainministeriön asetuksessa määritellyin edellytyksin päättää, etteivät ne julkista osavuosikatsauksia tilikauden kolmelta ja yhdeksältä ensimmäiseltä kuukaudelta. Osavuosikatsauksen sijaan niiden tulee julkistaa johdon osavuotinen selvitys. Päätös ja perusteet johdon osavuotisen selvityksen julkistamiselle on julkistettava ennen tilikauden alkamista.

Johdon osavuotinen selvitys tulee julkistaa tilikauden ensimmäisen ja toisen osavuosipuoliskon aikana aikaisintaan 10 viikkoa kauden alkamisesta ja viimeistään 6 viikkoa ennen sen päättymistä. Selvityksen tulee kattaa ao. puolivuotiskauden alkamisajankohdan ja selvityksen julkistamisajankohdan välinen ajanjakso. Selvityksessä ei edellytetä numeeristen tietojen antamista. Selvitys tulee antaa konsernin tietojen pohjalta. Selvitys tulee nimetä selkeästi johdon osavuotiseksi selvitykseksi (interim management statement) niin, ettei sitä voida sekoittaa osavuosikatsaukseen.

Johdon osavuotisten selvitysten lisäksi yhtiön tulee julkistaa tilikauden kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta IAS 34:n mukainen osavuosikatsaus.

9.5.2011