Europassimenettely
Liikkeeseenlaskija voi yksinkertaista ilmoitusmenettelyä noudattaen tarjota arvopapereita tai listata niitä missä tahansa toisessa Eta-valtioissa yhden jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä esitteellä. Edellytyksenä kuitenkin on, että toisen Eta-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle annetaan ilmoitus eli notifikaatio esitteen hyväksymisestä.
Ilmoitusmenettely toimii siten, että Finanssivalvonta toimittaa liikkeeseenlaskijan pyynnöstä hyväksymistodistuksen ja jäljennöksen Suomessa hyväksytystä esitteestä tai sen täydennyksestä toisen Eta-valtion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Toisen Eta-valtion viranomaisella on oikeus vaatia esitteen tiivistelmän kääntämistä kyseisen valtion yhdelle tai useammalle viralliselle kielelle. Tiivistelmän käännös on liitettävä Finanssivalvonnan tekemään ilmoitukseen. Liikkeeseenlaskija vastaa sekä tiivistelmän käännättämisestä että käännöksen oikeellisuudesta.
Hyväksymistodistus toimitetaan toisen jäsenvaltion viranomaiselle kolmen (3) pankkipäivän kuluessa siitä, kun sitä koskeva pyyntö on esitetty. Jos pyyntö on esitetty samanaikaisesti kun esite tai sen täydennys on jätetty hyväksyttäväksi, todistus toimitetaan yhden pankkipäivän kuluessa siitä, kun esite tai sen täydennys on hyväksytty.
22.5.2009