Toimintaympäristö ja taloudellinen tila
Seuraamme luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kannattavuuden ja vakavaraisuuden kehitystä valvottavien toimittamien tietojen perusteella. Tasetta, tuloslaskelmaa ja vakavaraisuutta koskevat tiedot saadaan Finanssivalvonnan, Suomen Pankin ja Tilastokeskuksen Virati-konseptin mukaisessa elektronisessa muodossa, joka on kehitetty valvottavien viranomaisraportointiin.
Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten on raportoitava taseensa ja tuloksensa säännöllisesti. Velvollisuus koskee yksittäisten valvottavien lisäksi niiden konserneja ja konsolidointiryhmiä, osuuspankkien yhteenliittymää sekä ulkomaisten luottolaitosten Suomessa sijaitsevia sivukonttoreita. Vaaditut tiedot ovat yksityiskohtaisempia kuin vuosikertomuksissa julkaistavat tilinpäätökset. Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten on lisäksi toimitettava valvojalle luottolaitoslain mukaiset vakavaraisuustietonsa. Tiedot on toimitettava paitsi omista varoista myös markkinariskeistä, saamisista ja muista omaisuuseristä.
Rahastoyhtiöt ja sijoitusrahastot toimittavat tilinpäätöksensä Fivalle sijoitusrahastolain mukaisesti. Sijoitusrahastojen on toimitettava taloudellista tietoa myös tilivuoden aikana sekä raportoitava kuukausittain tietoja sijoituksistaan sijoitusrajoitusten ja -politiikan valvontaa varten. Julkaisemme kuukausittain rahastotietoja Internet-sivustollamme.
26.6.2009