Sisäpiiri-ilmoitukset
Yhtiön sisäpiiriin kuuluvien henkilöiden eli ilmoitusvelvollisten tulee antaa yhtiölleen tiedot omistuksistaan yhtiön liikkeeseen laskemissa arvopapereissa.
Vastaavat tiedot annetaan myös ilmoitusvelvollisten puolisoista, edunvalvonnassa olevista vajaavaltaisista, samassa taloudessa vähintään vuoden asuneista muista perheenjäsenistä sekä edellä mainittujen henkilöiden määräysvalta- ja vaikutusvaltayhteisöistä. Vaikutusvaltayhteisöistä ei kuitenkaan tarvitse antaa arvopaperien omistustietoja.
Sisäpiiri-ilmoitus annetaan 14 päivän kuluessa siitä, kun sisäpiiriläinen aloitti tehtävässä, jossa hän tuli sisäpiiriläiseksi. Tiedoissa tapahtuneet muutokset ilmoitetaan 7 päivän kuluessa. Ilmoitus tehdään Fivan hyväksymillä lomakkeilla tai muulla vastaavat tiedot sisältävällä ilmoituksella.
Tiedot kootaan yhtiön sisäpiirirekisteriin, jota yhtiö voi pitää itse tai se voi käyttää apuna esim. Arvopaperikeskuksen rekisteriä. Ilmoitusvelvollista koskevat tiedot ovat rekisterissä julkisia lukuun ottamatta henkilötunnusta ja osoitetta. Muiden kuin ilmoitusvelvollisten (esimerkiksi puoliso, edunvalvonnassa oleva perheenjäsen) osalta ainoastaan tieto omistetuista arvopapereista on julkinen, muut tiedot kuten nimi, henkilötunnus, osoite eivät.
Finanssivalvonnan (aikaisemmin Rahoitustarkastuksen) sisäpiiristandardissa (standardi 5.3) on määrätty tarkemmin mm. miten ja missä ajassa ilmoitukset on tehtävä, kenen ilmoitus on tehtävä, mitä on ilmoitettava, miten määräys- ja vaikutusvaltayhteisö määritellään ja mitkä ovat poikkeussäännökset.