Lainasopimus 

Lainan hakijan on tutustuttava huolellisesti lainan kaikkiin sopimusehtoihin ennen lainasopimuksen allekirjoittamista.

Lainan hakijan kannalta olennaisia ehtoja ovat

  • lainasta aiheutuvat kulut,
  • lainan lyhennystapa ja takaisinmaksuaikataulu,
  • lainaehtojen muuttamisperusteet (muun muassa korkoperusteen muuttaminen sekä lainan ennenaikainen lyhentäminen ja takaisinmaksu) sekä
  • lainan irtisanomisperusteet.

Lainasopimuksesta voi seurata lainan takaisinmaksun lisäksi muitakin velvoitteita, jotka tulee tietää ennen sopimukseen sitoutumista. Tällainen velvoite voi olla esimerkiksi lainan ottajan tiedonantovelvollisuus taloudellisen tilanteensa muuttumisesta.

Lainan ottajan kannattaa varmistaa, että kaikki sovitut ehdot kirjataan kirjalliseen lainasopimukseen. Näin voi välttää mahdollisia myöhempiä todisteluvaikeuksia. Lainan ottajan on myös huolehdittava siitä, että lainan antaja antaa kopion lainasopimuksesta (velkakirjasta) ja maksusuunnitelmasta sekä mahdollisesta vakuussopimuksesta. Nämä asiakirjat tulee säilyttää huolellisesti.

Maksusuunnitelman muuttaminen voi olla mahdollista laina-aikana. Pankin kanssa voidaan esimerkiksi sopia lyhennysvapaista jaksoista, joiden aikana maksetaan vain lainan korko. Mikäli haluaa varautua tähän mahdollisuuteen, kannattaa siitä sopia jo lainaa neuvoteltaessa ja kirjata asia lainasopimukseen. Oman taloudellisen tilanteen muuttuessa kannattaa aina olla yhteydessä pankkiin.

4.11.2013